Uusi vuosi, uusi alku?

*Yhteistyössä Alku-valmennus

Uusi vuosi on omalla kohdallani startannut aika vauhdikkaasti. Työt vievät suuren osan ajastani, eikä mulla oikein enää meinaa riittää aikaa eikä energiaa blogin päivittämiseen.

Nyt viikonloppuna kun on vihdoinkin ollut ylimääräistä aikaa, uppouduin selailemaan vanhoja valokuvia. Moni bloggaaja ja lehti julkaisee ennen ja jälkeen -kuvia, joissa jostakin on tullut pullukasta hoikka. Minulle on käynyt toisinpäin, tosin pullukka en ole vieläkään. Olen löytänyt tasapainon. Olen tällä hetkellä onnellisimmillani.

Blogini täytti viime viikolla 7-vuotta! Ekaluokkalainen. Aika on mennyt nopeasti ja tuona aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Blogiin asti moni kulisseissa tapahtunut asia ei ole päätynyt, mutta tämä bloggaajana vietetty aika on ollut itselleni opettavaisinta. On koettu konkurssi, opintojen kesken jääminen, on haettu töitä, masennuttu, toivuttu masennuksesta, yritetty erota, erottu, toivuttu erosta, irtisanouduttu, löytynyt uusi kumppani, irtisanottu, menty naimisiin, etsitty urasuuntaa, tehty töitä, kasvatettu lapsia, surtu, iloittu, rakastettu, kasvettu ihmisenä, löydetty itseluottamus…

Nyt kun uppouduin vanhojen kuvien pariin, ajattelin jakaa niitä tännekin. Samalla tulin pohtineeksi elämäntyyliäni, ruokavaliotani ja sitä paljon puhuttua hyvinvointia. Blogia aloittaessani olin laiha pieni rimpula, joka hädin tuskin tiesi mikä on hiilihydraatti tai proteiini, puhumattakaan mikä on gluteeni. Pitkä matka on kuljettu tähän pisteeseen niin ruokavalion kuin treeninkin näkökulmasta.

2008
2009
2010, aloitin työmatkapyöräilyn
2011 (miten niin paha olla?)
2012, ensimmäinen maraton
2013, syksy, jolloin juoksin ennätymaratonin
2014, adidasheimo-kevät, olin masentunut, söin masennuslääkkeitä ja kävin terapiassa. Eroprosessi oli jo päässäni aika pitkällä.
2015, olin rakastunut ja onnellinen. Töissä Sykesportissa ja kaikki oli hyvin.
2015 Syksy – kaikki hyvin

Olen monta kertaa maininnut, miten kieroutunut suhtautuminen minulla oli ennen ruokaan ja liikkumiseen. Liikuin usein rangaistaakseni itseäni. Mitä enemmän liikuin, sitä paremmaksi itseni tunsin. Ja mitä vähemmän söin, sitä kauniimmaksi itseni tunsin. Sairasta. Jos söin herkkuja, siitä seurasi automaattisesti jonkinlainen liikuntarupeama. Vasta ihan viime aikoina olen tajunnut, miten häiriintynyttä touhuni oli. Kuvia selatessani pystyn näkemään ihan jo ihon kunnosta sen pahoinvoinnin. Voin pahoin henkisesti ja fyysisesti. Tämä johtui minulle vääränlaisesta ravinnosta ja oman hyvinvointini laiminlyönnistä.

Kokeilin Alku-valmennusta noin pari vuotta sitten, jolloin sain ihan viimeisimmän herätyksen siihen, että liikkuvan ihmisen ihan oikeasti täytyy syödä kunnolla. Ruoka ei kuitenkaan saa olla mitä tahansa mättöä, vaan kunnollista ruokaa hyvistä raaka-aineista. Alku-valmennuksen myötä löysin myös itselleni sopivan ruokavalion. Kokemuksiani ruokavaliokokeilusta voi lukea täältä.

Alku-valmennus on siis netissä tapahtuva ruokavaliovalmennus, jonka opeilla löydät tasapainon ruokailemiseen ja painonhallintaan. Valmennuksen hinta on normaalisti 89 euroa, mutta nyt tammikuussa hinta on vain 69 euroa. Sain Kukalta arvottavaksi kaksi valmennuspakettia! Toisen arvon täällä blogissa, toisen instagramissa.  Osallistut arvontaan kommentoimalla tätä postausta. Muista jättää kommentin yhteydessä sähköpostiosoitteesi, että saan sinuun yhteyden, mikäli voitto osuu kohdalle. Arvonta päättyy perjantaina 20.1. klo 16.

Itse en lupaa tälle vuodelle muuta kuin juosta yhden maratonin ja treenata sitä varten siskon kanssa. Uusi vuosi ei ole uusi alku, mutta se on toivottavasti hyvä jatkumo tähän mennessä opituille asioille. Teitkö sinä lupauksia? Onko sulla tarvetta muutokselle tai Alku-valmennukselle?

168 thoughts on “Uusi vuosi, uusi alku?”

  1. Kiitos, kun kirjoitat niin avoimesti. Oma terveellisempi ja energisoivampi ruokavalio sekä liikunta itselläkin haussa, kun aika tuppaa menemään liialti perheen 2+2 lasten ruokkimiseen ja kuskaamiseen… Puuh… Mukana arvonnassa! 🙂

  2. Lupauksia en uskalla enää tehdä, sillä niistä seuraa vaan armoton stressi ja pettymys, jos en saa pidettyä lupausta. Paino on sahannut ihan uusiin lukemiin ja peilistä katsoo nainen, jonka olisi nyt hyvä saada uusi boosti (Alku) tekemiselle. Muistan noista kuvistasi juurikin tuon maraton kuvan erityisesti. Ihana, että sinulla on nyt paljon parempi olla <3

  3. Mukana arvonnassa. Itse en tee mitään uuden vuoden lupauksia, lupauksia voi tehdä pitkin vuotta, jos on tarpeen. Itse erosta toipumassa, joka tapahtui syksyllä. Syksyllä voimat itsestä huolehtimisesta oli vähän niin ja näin, mutta nyt alkaa tuntumaan, että on taas energiaa ja iloa elämässä. Myös liikunta ei oo enää pakkopullaa vaan liikunnanilo on myös palannut onneksi elämään. Tästä vuodesta tulee hyvä 🙂

  4. En varsinaisesti tehnyt uudenvuodenlupauksia, vaan aloitin jo syksyllä säännöllisemmän ja tavoitteellisemman treenin. Ravintopuoli kaipais kyllä edelleen hiomista, joten tuo Alku -valmennus kuulostais mahtavalta!

  5. Isojen muutosten takana/keskellä/edessä itse, joten tämä auttaisi eteenpäin ja tällä auttaisin itseni lisäksi erästä entistä (ja toivottavasti tulevaa) rakasta ihmistä myös <3 Yhdessä olemme vahvempia!

  6. Kuulosti niin ihanata ajatus tasapainosta liikunnan ja ruuan kanssa. En tahdo löytää sitä itse sen takia Alkuun valmennus kuulostaa hyvältä.

  7. Mukana arvonnassa! Tunnistan hieman itseni kirjoituksestasi mutta itsekin onneksi löytänyt tasapainoisemman tavan syödä ja liikkua. Vielä kuitenkin olisi paljon opittavaa ja vanhat tavat välillä meinaa puskea läpi. Kiitos sinulle hyvästä ja avoimesta kirjoituksesta!

  8. Olen aikaisemmin jo katsellut valmennusta ja viime vuoden jälkeen tekisi tosi hyvää laittaa ruokavalio kuntoon. Liikunnan rutiineihin olen jo päässyt.

  9. Muistan kaikki muut kuvat paitsi kaksi ensimmäistä! Olen siis tainnut lukea blogiasi aika kauan! Lukijalle välittyi armottomuutesi itseäsi kohtaan, mutta en arvannut että voit todella huonosti. Ihanaa, että olet nyt löytänyt oman polkusi ja voit hyvin 🙂
    Mukana arvonnassa myös.

  10. Mielenkiintoinen kirjoitus. Mietein,että miksi muutos aina yhdistetään laihtumiseen. Kyllähän ns. normaalipainoinen/laiha voi voida huonosti oman ruokavalionsa/liikunnan suhteen. Alku kiinnostaisi minua paljon ja siksi arvonnassa mukana. Tsemppiä meille ihan jokaiselle!

  11. Voi tuo tulisi tarpeeseen koska jaan ihan samat taustat sinun kanssasi aina herkuista, henkisestä pahoinvoinnista ja liikunnalla rankaisemisesta lähtien. Nyt olen itsekin päässyt siihen pisteeseen, että lähden hoidattamaan päätäni ja ajatuksiani ammattilaisen luona, joten tämä Alku sopisi sallivaa ja rentoa elämää opetellessa loistavasti 🙂

  12. Mukana ?❤
    Kahden alle 2v lapsen kanssa riittää hulinaa, ja tämä mamma tarvitsee lisää energiaa oikean ruokavalion ja treenin avulla ?

  13. Tein perinteisen “tänä vuonna mä alan panostamaan liikuntaan ja ruokavalioon ja yritän päästä sellaiseen kuntoon että itsetunto nousis edes vähän.” Lupauksen mutta en oo vielä päässyt alkuun ollenkaan. Syön miten sattuu ja mitä sattuu. Tarvitsisin kovasti valmennusta asian suhteen! Paino on jojoillut vuodesta toiseen ja ei oo yhtään hyvä olla. Alku- valmennus olisi täydellinen alku mulle. ♡

  14. Oon löytänyt sun blogin vasta vuosi sitten. Tätä on ollut ihana lukea, niin iloja kuin suruja, mutta sitähän elämä on. Kiitos sinulle siitä, sillä se on tuonut myös näkökulmaa omaankiin elämääni.

    Ja mitä Alkuun tulee, olen mukana arvonnassa. 🙂

  15. Samanlaisia oivalluksia olen löytänyt elämästäni, häiriintynyt suhtautuminen ruokaan ja liikuntaan on onneksi väistynyt hyvinvoinnin tavoittelun tieltä ja jo useamman vuoden olen treenannut silkasta rakkaudesta lajiin ja nauttinut joka hetkestä. Alku on kiinnostanut jo kauan joten toiveikkaana mukaan arvontaan! 🙂

  16. Aito, avoin ja reflektiivinen postaus. Tuo monelle armollisuutta itseään kohtaan. Haluan olla mukana uudessa alussa, sillä paremmat alut hautautuneet väitöskirjan alle

  17. Omat ruokatottumukset on ollut jo hetken ihan sekaisin. Alku olisi varmasti hyvä sysäys kokonaisvaltaisen hyvinvointiin. Ei niinkään tervetuloa uusi alku vaan tervetuloa uudistuneempi minä!

  18. Täällä olisi tarvetta valmennukselle.
    Ennen pidin itsestäni ja kunnosta todella hyvää huolta.
    Nyt neljän lapsen äitinä (joista kaksi vielä pieniä) olen huomannut, kuinka olen jättänyt oman kunnon/hyvänolon tunteen siihen entiseen aikaan.
    Lukiessani tekstisi heräsin taas siihen vanhaan paloon ja kipinään, että nyt olis aika ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä myös ajattelemaan sitä omaa hyvää oloa ja hyvinvointia.

    Joten mukana ollaan 🙂

  19. Mukana! Ruokavalio kaipaisi todellakin viilausta, jotta energiaa arkeen ja liikkumiseen olisi enemmän. Omatoiminen säätäminen on osoittautunut vähän turhan haastavaksi.

  20. Aloitin kaksi vuotta sitten reissutyöt ja samalla loppui rakas harrastus. Samalla alkoi ruokailun laatukin huononemaan ja nyt tarvitsisi todellakin uuden.alun…. 10 kg.tullut kahdessa vuodessa ja ruokailuun ei ole oikein otetta. Tarttis tehä jotaki 😉 eli mukana ollaan!

  21. Ihanan rehellistä tekstiä❤. Olen ennenkin kokeillut viljatonta ja maidotonta ruokavaliota. Ongelmani on vaan se, että millä saisin sen pysyväksi. Raikas hyvä olo on tietysti hyvä motivaattori…Kolmen lapsen harrastusten rumbassa olen päättänyt tänä vuonna pitää myös itsestäni huolta?

  22. Voi että, tämä olisi niin just mulle! Tunnistan hyvin ajatusmallin siitä, että syömisiä vähentämällä ja liikuntaa lisäämällä asiat olisi “paremmin” ja olisin hoikempi. No, pudotin tällä tyylillä 40kg ja niinhän asiat sujuikin siihen asti kunnes jalka meni rikki liiasta liikkumisesta ja tuli liikuntakieltoa. Nyt yritän opetella miten syödä oikein, ilman että sitä koko ajan kompensoidaan hikirääkillä kun en vaan pysty treenaamaan jalan kanssa yhtä kovaa mitä olen tottunut. Ja kehonhuollolliset tunnit ei paljon rasvaa polta…Toistaiseksi on sujunut kovin huonosti, +5kg tuli syksyn aikana. Olen vähän hukassa nyt itseni kanssa, ja toisaalts pelkän kilojen kapuavan itsekseen ylöspäin. Toivotaan siis että arpaonni osuisi tänne, ja saisin järkevät koko loppuelämää kannattelevat ohjeet terveempään syömiseen 🙂 Ihanaa kevään odotusta sinulle!

  23. Samanlaisia ajatuksia ennen ruoasta ja urheilusta kun sinulla. Nykyää treenaamisesta saa kokonaisvaltaista hyvää oloa, ja se on ihan parasta ‘mindfullnessia’ ?❤

  24. Lupauksista en tehnyt muuta kuin sen, että pyrin ajattelemaan positiivisesti joka hetki. Uusi Alku tekisi siitä ajattelusta vielä helpomman 🙂

  25. Mukana! Uusi alku tekisi todella hyvää! ? Ja olen ajatellut tuota valmennusta aiemmin jo,en ole saanut vain itsestäni irti että liittyisin.

  26. Muutoksen tuulet on puhaltaneet omassa elämässäni myös, erosin hiljattain lasteni isästä ja nyt elämään on astunut uusi mies ja uusi onni. Eropäätös oli viisain tekoni koko lyhyen elämäni aikana, viimein tunnen voivani hengittää vapaasti.
    Ruokavalio on ollut hieman retuperällä, varsinkin niinä viikkoina kun lapset ovat isänsä luona. Itselle ei vain tule laitettua ruokaa, treenattua tulee kyllä senkin edestä niinä viikkoina. Alku-valmennus olisi hyvä startti tähän uuteen, onnelliseen elämänvaiheeseen.

  27. Terveys on pettänyt viimeisen puolen vuoden aikana ja vaikka paljon ravintomuutoksia olen jo tehnytkin niin lisätsemppi ei olisi pahitteeksi! Toivottavasti onni potkaisisi ?

  28. Alku-valmennus kiinnostaa. Uudenvuodenlupaukseni oli nukkua enemmän (kuin nykyiset max. viisi tuntia) ja syödä säännöllisemmin. Syöminen on useimmiten kohtuullisen hyvin hallussa, mutta nukkumisen kanssa takkuaa… Mutta onhan tässä onneksi vielä vuotta jäljellä ?

  29. Tää olis kyllä lottovoitto! Luvannu en oo muuta kuin että voisi paremmin kuin viime vuonna ja kun saisi ns. potkun perseelle niin vois jotai tapahtuakin.

  30. Mukana arvonnassa! Itsellä ollut samoja fiiliksiä ja suhtautumisia kuin sulla, viimeisen vuoden aikana olen mennyt parempaan suuntaan.

  31. Tunnistan itseni tuossa rangaistuksesksi liikkumisessa. Olen tehnyt samaa itsekkin ja nyt synnytyksen jälkeen haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä niin ruoka- kuin liikuntatottumukset.. Mukana siis arvonnassa!

  32. Mukana arvonnassa ja onnea blogille. 🙂 Vasta vähän aikaa sitten blogisi tuli tutuksi eli paljon on lukemista vielä 🙂

  33. Mielenkiintoista tekstiä lukea! Alku oli enemmän kuin tarpeeseen tämän hetkisen väsyneen kotiäidin terveyttä edistämään. Ja etsimään sitä kautta elämän pieniä iloja!

  34. Mukana arvonnassa! Mulla ongelmaksi koituu usein liian niukka syöminen, sillä liikun paljon.. siihen siis kaipaisin muutosta!

  35. Olet minulle… tai paremminkin blogisi on minulle uusi tuttavuus. Taidanpa jäädä tutkailemaan – ainakin hetkeksi… 🙂

  36. Viiteen vuoteen mahtuu talon rakentaminen, ero, treeniä ja niukkaa ruokavaliota, uneton vuosi, uusi kumppani, uusi talon rakennus, lähivanhemmuudesta etävanhemmaksi, paikkakunnan vaihto, uudet työtehtävät, julmettu työkuorma, ero ja viime viikonloppuna uusi alku. Treenit olisi tarkoitus viritellä uuteen vauhtiin. Ruokavaliovinkit olisivat super ❤ jotta uni ja pää pysyisivät mukana.

  37. Mukana arvonnassa. Terveyssyistä ruokavalio on nyt pakko laittaa kuntoon. Alku-valmennus olisi varmasti hyvä alku siihen 🙂

  38. Jatkan löytämälläni polulla liikunnan suhteen -saan siitä hirveästi iloa. Muutaman kilon toivon tiputtavani siinä samalla, ekaa kertaa elämässäni.

  39. Minäkin mukana! Ilahtuneena kasvisresepteistä ja pidempään Kukan juttuja seuranneena olisi ihana päästä myös kokeilemaan! 🙂

  40. Liikunnan aloittaminen on makeannälkäiselle paljon helpompaa aloittaa kuin terveellinen ruokavalio…? Apua tarvitaan, viimeistään näin nelikymppisenä ?

  41. Kyllä sitä uutta Alkua on kovin tässä yritetty aloittaa. Liityin salillekkin, jotta olisi joku motivaattori takavarivossa. Herkkuja tuli vähentää, mutta kun ne vaan on niin hyviä.. Itsetuntoa ei ole hetkeen näkynyt, missälie rantalomalla.

    embyyss@gmail.com

  42. Pakko olla mukana, paha autoimmuunisairaus jyllää ja olis pakko saada tästä ote mutta kun on henkisesti niin väsynyt tähän kaikkeen, tää varmaan auttais saamaan asioita raiteilleen. Ihanaa kevättä koko teidän poppoolle, te inspiroitte 🙂

  43. Olen tästä haaveillut vaan budjetti ei anna periksi tässä kuussa sitä ostaa, eikä ensi kuussakaan. Urheilu aloitettu, mutta ruokavalio täysin hakusessa eli todellakin mukana kilpailussa!

  44. Tulisi tarpeeseen sillä kärsin itse aika ajoin vaikeuksista syömisen kanssa, etenkin henkisellä puolella. Ei siis hyvä yhdistelmä maratontreenamisen kanssa!!

  45. Ihana blogi ja ehdottomasti olen mukana arvonnassa. Useita vuosia reuman vuoksi sairaseläkkeellä oltuani on ruokavalioni uuden alun tarpeessa, erityisesti energisyyttä kaipaisi tämä juuri 40 vuotta täyttänyt elämäänsä kovasti. 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *