LUPAUS

*Yhteistyössä Hyvinvointistudio Lupaus 

Pari päivää sitten kirjoitin blogiin arastellen postauksen vatsalihasteni erkaantumasta. Postauksen jälkeen sateli kommentteja, joissa moni nainen samaistui ja toivoi aiheesta lisää tietoa. Niin minäkin. Sain heti postauksen jälkeen yhteydenoton Hyvinvointistudio Lupauksesta ja marssin eilen aamulla tapaamaan Riina Laaksosta, yrityksen perustajaa. Olen kamppaillut asian kanssa viime aikoina ihan tosissani. Olen yrittänyt itsekseni keksiä ratkaisuja niitä löytämättä ja olen ollut jopa vähän ahdistunut. Olen harkinnut leikkaustakin ihan tosissani.

Asia on lähes tabu. Edes ystävien kesken näistä jutuista ei oikein puhuta, mutta sitten kun joku uskaltaa antaa vaietulle vaivalle kasvot, moni nyökyttää ja myöntää tietävänsä mistä puhutaan. Asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä ei nimittäin ole helppoa. En meinaa pystyä siihen vieläkään.

Lähtötilanne – vaikka tätä on aika vaikeaa havainnoida kuvin

Kävin tosiaan eilen Riinan juttusilla ja teimme sopimuksen yhteistyöstä ja treeneistä. Annoin lupauksen itselleni tehdä kaikkeni, että erkaantuma poistuu ja saan kroppani takaisin. Tein myös huomattavan taloudellisen satsauksen hyvinvointini eteen, mikään ei nimittäin ole bloggaajallekaan ilmaista. Minua jännittää ja olen samaan aikaan kauhean toiveikas. En voisi olla motivoituneempi. Saan valmentajakseni Sara Nevalaisen, hän on henkilö, joka osaa huomioida yksilön kokonaisuutena. Treeneissä ei keskitytä vain vatsalihaksiin tai lantionpohjalihaksiin, vaan miten minun kehoni toimii ja mihin minun kehoni pitäisi pystyä. Harjoitukset alkavat heti ensi tiistaina.

Sain Riinalta lupauksen, että erkaantuma korjaantuu ja elämänlaatuni paranee. Olen luottavaisella mielellä ja suhtaudun tähän satsaamiini satasiin niin, että se on jättimäinen pääoma mun loppuelämän hyvinvointipankkiini. Uskon ja toivon, että satsaus kannattaa.

Jos aihe koskettaa sinua ja olet kiinnostunut osallistumaan äideille suunnatulle verkkokurssille, mene instagram-tililleni ja osallistu arvontaan, jossa voit voittaa ilmaisen osallistumisen verkkokurssille. Kaikille seuraajilleni on luvattu 10 euron alennus kurssista koodilla ELINANALE. Verkkovalmennus alkaa maanantaina ja ilmoittautumiset päättyvät sunnuntaina klo 21. Instagram-arvonta päättyy tänään klo 16.

2 thoughts on “LUPAUS”

  1. Hei kiitos tästä vinkkauksesta! Tulinpa tosi sopivaan aikaan blogiisi, ehdin vielä ilmoittautua mukaan kurssille. En ole vielä lukenut tuota aiempaa postausta aiheesta, mutta piti laittaa sulle kiitosviesti heti ettei vaan jää tekemättä. ^_^

    1. Huippua, Marjatta! <3 Toivottavasti kurssista on apua, ainakin se on hyvä muistutus päivittäin tehdä jumppaa ja konkreettiset vinkit ja ohjeet aina helpottaa. (Mäkin oon kurssilla mukana.)

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *