Tänään tuli taas todistettua se, miten metsä tekee ihmeitä. Aamulla kun heräsimme, ulkona oli aivan harmaata. Ilma oli suorastaan ankea. Olimme päättäneet jo aiemmin kuluneella viikolla, että viikonloppuna lähdemme käymään pitkästä aikaa vähän retkeilemässä. Pitkän ja hartaan aamupalalöysäilyn jälkeen saimme kiskottua retkeilykamppeet niskaan ja lähdimme ajelemaan kohti Nuuksiota.
Eiköhän matkalla alkanut satamaan, joka veti fiilistä vähän matalaksi. Mä olin jostakin syystä hiukan kireä ja haastoin riitaa jokaisesta pikku jutusta. Hiukan nihkein fiiliksin vaihdoimme parkkipaikalla vaelluskengät jalkaan ja lähdimme tarpomaan metsään.
Ei tarvinnut montaa sataa metriä taivaltaa, kun mieliala alkoi nousemaan ja läppä lentämään tuttuun tyyliin. Riidanhaastaminen vaihtui halauksiin. Parkkipaikalle kävellessä noin parin tunnin metsässä olemisen jälkeen olo oli todella rentoutunut ja mieli ihan rauhallinen. Sama ilmiö tapahtuu aina luonnossa, vaikka mieli olisi kuinka musta ja huolet kuinka raskaita. Luonto parantaa.
Kannattaa kokeilla, jo lyhyt piipahdus luonnonhelmassa helpottaa oloa.
Kauniita kuvia. Olen tämän vuoden aikana itse löytänyt patikoinnin. Nyt liukkailla (märillä keleillä) en oikein uskaltaudu pitkospuille, mutta voi miten odotankaan kevättä 🙂
Kiitos Heli!
Patikointi ja luonnossa oleminen on ihanaa! 🙂
Itsellä samanlaiset kokemukset. Olen pari vuotta sitten aloittanut maastopyöräilyn ja olen niin onnekas kun olen löytänyt polkuni lajin pariin. Pari kertaa viikossa jätän maiset murheet taakseni ja suuntaamme likkaporukalla poluille. Siellä unohtuu kaikki kun täytyy keskittyä ajoon. Ja mieli on puhdistunut retken jälkeen. Nyt talvella on laji aivan erilainen. Mukavaa vaihtelua kyllä tuovat nämä vuodenajat maastopyöräilyynkin.
Eikö olekin ihanaa kun löytää uuden ihanan lajin! 🙂 Sun kommentin jälkeen teki mieli heti lähteä pyöräilemään!
Todettu on, että metsään ja retkeilemään on vaan päästävä tasaisin väliajoin. Ei sen pitkä reissu tarvitse olla, kun jo huomaa miten mieli rentoutuu! 🙂
Se on justiinsa noin! 🙂