Joululahjoja Helsinki Surf Shopista

Tämä viikko on ollut mielenkiintoinen. Mun mieliala on ollut tosi korkealla. Mulla on ollut tosi onnellinen ja odottavainen olo (yllättäen, loma ihan ovella). Kotona jokainen lapsista on valittanut vuorotellen iltaisin kipeää kurkkua ja tukkoista ja epämiellyttävää oloa. Rami on ollut sairaslomalla pari päivää, kun flunssa kaatoi ison miehen petiin. Keskimmäisen tyttären luokalta kolmasosa on ollut poissa koulusta. Itsekään en ole ollut ihan iskussa, kurkku on on/off-kipeä. Tänä aamuna olin pahoinvoiva ja puolikuntoinen, mutta olo kuitenkin koheni kun lepäilin tunnin verran aamupalan jälkeen. Lähdin töihin vähän myöhemmin ja päädyin toimistomme naapuritaloon Helsinki Surf Shopin ystävämyynneille edustamaan Evoke Natural Goodsia ja hengaamaan hyvien tyyppien seassa loppupäiväksi. Illalla kotiin päästyä loivoimme tyttöjen kanssa piparit ja tortut huomisia lasten pikkujouluja varten ja nyt taas mun olo on ihan surkea, kuumekin nousi! En ole ikinä kipeänä ja nyt sitten. Toivottavasti paranen ennen reissuun lähtöä!

Ajattelin nyt vinkata teillekin, että kannattaa mennä käymään Lauttasaaressa Helsinki Surf Shopissa tsekkaamassa ystävämyyntitarjoukset. Myös kaikki uusimmatkin tuotteet ovat -10 % alennuksessa. Olisin voinut tyhjentää koko kaupan, mutta nappasin muutaman kesävaatteen tulevaa reissua varten. Näette nämä sitten reissupostausten yhteydessä.

Nyt muutama maistiainen minkälaisia juttuja kaupasta löytyy.

Ystävämyynnit jatkuvat huomenna Lauttasaaressa Vattuniemenkuja 11:ssa klo 12-19 ja lauantaina klo 10-16. Menkää ihmeessä ostamaan joululahjoja ja muuta ihanaa vaikka tulevaan kesään. Kaupasta löytyy bikineitä, pipoja, takkeja, kenkiä, skeittejä, lonkkareita, surffilautoja, farkkuja ja vaikka mitä. Kaupasta löytyy paljon juttuja myös lapsille.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *