Ikuisen innostujan seikkailut (+arvonnan voittaja)

 

Olen innostuja, kuten varmasti tiedätte. Minulta kysyttiin Team Speedon Whatsapp-ryhmässä, lähtisinkö Messukeskuksen altaaseen johonkin SUP-lautakisaan, jossa vastassa olisi liuta palomiehiä. Vilkaisin kalenteriani ja totesin, että lähden. Mitä sitä turhaan kyselemään tarkempia ohjeita tai kyseenalaistamaan, voisiko perjantai-iltapäivää käyttää jotenkin muuten. Kalenterissa oli tyhjää, niin mikäs siinä.

Eräänä päänsärkyisenä perjantaina löysin sitten itseni Venemessuilta etsimässä allasta, jossa kilpailu suoritettaisiin ja muita yhtä yllytyshulluja Team Speedolaisia. Mukaan tähän hullutukseen houkutteli Anne, myös Mimi ilmoittautui mukaan. Joukkueemme neljäs jäsen oli estynyt, jolle saimme sijaisen. Erinäisten aikatauluselkkausten johdosta ensimmäiselle kilpailukierrokselle jouduimme nappaamaan toisen joukkueen kannustajan ja toiselle karsintakierrokselle saimme mukaan joukkueemme varsinainen, joskin tuuraajajäsenen. Muut joukkueet ehtivät ottaa pitkään SUP-lautaan ja rataan tuntumaa parinkin harjoituskierroksen verran. Me totesimme, että lahjattomat treenaa ja hyppäsimme mukaan vasta varsinaiseen kilpailuun. Ylimielisyydellä kun elämässä ei pääse kovin pitkälle, niin ei tälläkään kertaa. Palkinnot jaettiin lihaksikkaille palomiehille ja me saimme lohdutuspalkinnoiksi lippikset ja rutkasti hyvää mieltä.

Olipa hauska kokemus. Loppupäivän vietin äitini kanssa veneitä ihastellen ja tarvittavia venetarvikkeita etsien. Kävimme me vielä sushillakin. Kannatti sanoa kyllä.

Ps. Mä Sporttaan -tapahtuman liput on nyt arvottu. Voittajat ovat Rani ja Tiina. Voittajille on lähetetty viesti.

2 thoughts on “Ikuisen innostujan seikkailut (+arvonnan voittaja)”

  1. Piti tulla tänne blogin puolelle kiittämään Vaakakapinalle antamastasi haastattelusta! On hienoa, että olet niin avoimesti uskaltanut jakaa polkusi tähän pisteeseen. Se antaa varmasti monille ajateltavaa ja rohkaisee muitakin päästämään irti ahdistavasta elämän kontrolloinnista. Kiitos ❤ olet upea roolimalli, meille lukijoille kuin myös varmasti tyttärillesi!

    1. Kiitos! Tuntuu tosi hyvältä kuulla tällaisia mietteitä. Mua jännitti ihan kamalasti jutun julkaisupäivä. Ehkä se avautuminen kannatti. 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *