Aina joku paikka pragaa

Tavoitteellisessa urheilussa tai kuntoilussa on totuttava siihen, että aina joku paikka menee rikki ennemmin tai myöhemmin. Lähes aina, ainakin minun kohdalla, tulee matkan varrella eteen esteitä. Vuosien myötä olen oppinut, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa kropan tilanteeseen aika paljon, mutten vielä tiedä miten estetään kaikenlaisten rasitusvammojen syntyminen.

Näitä kannattaa tehdä

  • Kehonhuollolla on valtavasti merkitystä. Muista venytellä ja tehdä liikkuvuusharjoituksia.
  • Käy välillä hierojalla.
  • Kuulostele kroppaa. Jos jossakin tuntuu kipua tai omituisia tuntemuksia, kannattaa asiaan tarttua heti ja hoitaa vaiva pois eikä jatkaa rääkkäämistä.
  • Opettele suoritustekniikat!
  • Muista lämmitellä aina ennen jokaista treeniä.
  • Tee eri tehoisia harjoituksia: kovia, rentoja, palauttavia.
  • Muista pitää myös lepopäiviä!

Tänä vuonna asetin itselleni pitkästä aikaa urheilullisen tavoitteen – juosta maratonin. Lähdin määrätietoisesti treenaamaan kohti tavoitetta. Alku sujui hyvin. Kunto lähti nousuun, juoksuun tuli lisää vauhtia ja rentoutta, mutta sitten pitkään omituiselta tuntunut takareisi/pakara rupesi kipeytymään aina vain enemmän. Oikeassa pakarassa/takareidessä on tuntunut kireyttä tosi pitkään, mutta olen luullut, että vaivan saa pois venyttelemällä, hieronnalla tai rullailemalla. Olin väärässä.

Olen juossut viimeksi laktaattitestissä kolme viikkoa sitten. Jo tuolloin pakara oli jo melko ärtynyt, mutten tajunnut miten paha tilanne oikeastaan on. Tuon juoksun jälkeen pelkästään oikean jalan perskannikalla istuminen tuotti tuskaa, puhumattakaan kävelystä, juoksusta saati venyttelystä. Eipä auttanut kuin mennä kysymään neuvoa ammattilaisilta. Kävin urheilulääkärillä, fysioterapeutilla sekä osteopaatilla – jokainen antoi omat vinkkinsä ja näkemyksensä tilanteeseen. Istuinkyhmy on tulehtunut ja oireillut pitkään. Kaikki voi varmasti arvata, että jos vaiva on äitynyt pitkän ajan kuluessa, että sen paraneminen ottaa myös aikaa.

Tärkein ohje oli antaa jalalle lepoa ja jättää venyttelyt takareiden ja pakaran osalta pariksi kuukaudeksi pois. Fysioterapeutti huomasi, että vasen jalkani on huomattavasti heikompi kuin oikea (kipeytynyt) ja tämä saattaakin olla alkuperäinen syy jalan kipeytymiseen. Oikea on joutunut olemaan niin paljon kovemmalla kuormituksella. Fysioterapeutti huomasi myös paljon parannettavaa juoksutekniikassani. Oikean jalan askel on vasenta pidempi ja edelleen laahaan jalkoja, ellen muista erikseen keskittyä parempaan juoksutekniikkaan. Vasemman jalan koordinaatio, tasapaino ja hallinta on myös ihan selkeästi heikompaa kuin oikealla.

Tässä telakalla ollessa olen myös käynyt muutamaan otteeseen Helsingin Urheiluhieronnassa Tuukan hoidettavana. Vihdoinkin alkaa mun kestosementtinä olleet takareidet vähän löystymään. Täytyy taas sanoa, että kyllä hyvä hierjoja-osteopaatti on kyllä kullanarvoinen.

Aina tulee vastoinkäymisiä. Näin on aina käynyt eikä tämä varmasti jää viimeiseksi. Olen yrittänyt aina ottaa opiksi kantapään kautta koetuista virheistä. Treenaan monipuolisesti ja huolehdin juoksutekniikasta ja vartalon hallinnasta, mutta silti on aina parannettavaa. On tärkeää opetella suoritustekniikat oikein ensin pienillä tehoilla ennen kuin päästää kaasun pohjaan. Näin säästyy mahdollisilta vammoilta. Keskivartalon hallinta on kaikessa urheilussa keskeistä, samoin kehon tasapuolinen harjoittaminen.

En ikinä unohda ensimmäistä urheiluvammaani ja sen tuottamaa pettymystä. Tämä tapahtui vuonna 2008, jolloin treenasin ensimmäiselle maratonille. Mulle iski penikkatauti oikeaan sääreen enkä lopulta päässyt ollenkaan juoksemaan maratonia. Penikkatauti ehti mennä niin pahaksi, että lopulta pelkkä käveleminen oli tuskallista. Vaivan paranemiseen meni ainakin puoli vuotta, jonka jälkeen pystyin vähitellen palaamaan juoksun pariin. Penikkatauti iskee edelleenkin helposti uudestaan, ellen huolehdi juoksutekniikasta, lihashuollosta ja käytä minun jalalle sopivia kenkiä. Olin tuolloin aivan masentunut ja tuntui, ettei maailmassa ole mitään muuta urheilulajia. Silloin ei tullut mieleenkään mikään korvaava harjoittelu. Olin pitkään kokonaan juoksematta (=urheilematta) ja yritin aina jonkin ajan päästä palata takaisin lenkkkipoluille heikoin tuloksin. Vaivan pitkittyessä löysin vähitellen pyöräilyn, vaikka muistan aluksi pyöräilleeni itku silmässä manaten “ei tämä ole yhtään niin kivaa kuin juoksu” ja teki mieli heitellä pikkukiviä kaikkien juoksijoiden päälle. 😀

Vielä nykyäänkin harmittaa urheiluvamman iskiessä. Tänäänkin katsoin kaihoten korkkaamattomia Hoka One One Cliftoneita eteisessä ja haaveilin juoksusta. Onneksi on kuitenkin kertynyt vähän enemmän järkeä päähän, että maltan hoitaa vaivan kuntoon ja ottaa ilon irti korvaavista treeneistä. Pakko silti myöntää, että asennoituminen vaatii välillä ihan kunnolla työtä. Tällä hetkellä pystyn uimaan, pyöräilemään kevyesti ja salilla pystyn tekemään monenlaisia juttuja. Näiden lisäksi mulla kotiläksynä tietyt täsmäliikkeet takareisien vahvistamiseksi. Hyvä tästä tulee, mutta eihän sille mitään mahda, että kun 40 lähestyy mittaria, että kehosta on pidettävä koko ajan vain parempaa huolta.

Tällainen valituskertomus tällä kertaa.

Ps. Blogini siirtyy Anna-lehden blogeihin viikon päästä!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *