Maantiepyöräily, Pyöräily, Maastopyöräily

Pyöräilyn etiketti

Olen huomannut pyöräillessä, että lajin sisällä on tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, joita pyöräilijät noudattavat. Kuntosalien etiketistä ja sen rikkomisesta on blogeissa paljon kirjoiteltu, mutta mitä pyöräilyn etiketti pitää sisällään. Alle listaamani ohjeet pätevät ehkä paremmin maantiepyöräilyyn, mutta toki myös maastopyöräilyyn.

  • Moikkaa vastaantulijaa vasemmalla kädellä sormia nostaen. Kättä ei irroteta ohjaustangosta. Tähän voisin huomautuksena sanoa, että mua ei aina moikata, koska useimmiten en ole pukeutunut katu-uskottavasti pyöräilyyn tarkoitettuihin vetimiin, vaan tavallisiin treenivaatteisiin. Moikkaan silti sinnikkäästi vastaantulijoita hymyn kera. Jostakin luin, että moikkaamattomuuteen voi olla syynä myös liian hidas pyöritysnopeus, eli kadenssi. Kadenssin tulisi olla ainakin 90 pyöräytystä minuutissa.
  • Jos ajat porukassa, varoita takana pyöräileviä maaston muutoksista, joita letkan perässä ajava ei pysty itse havainnoimaan. Merkit näytetään yleensä sivulla aika alhaalla, koska ne näytettävät asiat ovat myös siellä maassa/tiessä.
  • Puhumalla/huutamalla varoittaminen on myös suotavaa. TIE! AUTO! KOIRA! OJA!
  • Suuntamerkkiä näytetään aina. AINA!
  • Käyttäydy hyvin ja huomioi kanssakisaajat/porukassa pyöräilijät. Tässäkin lajissa pätee auttamisvelvollisuus, kuten vaikkapa polkujuoksussa.

Fillarifoorumin keskustelusta lainattua:

  1. Aina on tarjottava apua, jos kohtaa tienvarrelle teknisen ongelman takia pysähtyneen yksinäisen pyöräilijän.
  2. Avusta on aina kieltäydyttävä, jos suinkin pystyy jatkamaan itse matkaa.
  3. Jos rengas on rikki, eikä ole paikkausvälineitä mukana, pitää kaikesta avusta kieltäytyä ja kävellä kotiin, koska on tyhmästi lähdetty matkaan liian vähin varustein.
  4. Kehä 3:n ulkopuolella moikataan kaikkia samaa lajia harrastavia. Lajittelu ulkonäön perusteella.
  5. Jos on seuran vaatteet päällä, niin ei tarvitse moikata, kuin seurakavereita.
  6. Karvajalkaiset sukkistelijat ovat teeskentelijöitä.
  7. Maantielenkille ei lähdetä reppu selässä.
  8. Työmatka on kilpailu.
  9. Jokaisen mäen päällä on kirimaali.
  10. Kaikkea netistä luettua ei tarvitse ottaa vakavasti.

Sellainen maailma se. 😀 Jostakin luin, että aina tulisi pyöräillä ajoradalla, mutta mä en varsinkaan kaupungissa uskalla. Saan usein kuulla ajavani väärässä paikassa. Pyörätiellä mulle sähistään, että aja autotiellä ja autotiellä autot tööttäävät tai katsovat vihamielisesti. Pyöräilijä ei kuulu näemmä mihinkään.

Asutusalueen ulkopuolella uskallan ajaa ajoradalla, JOS vieressä EI ole pyörätietä. Välillä ihmettelen Nuuksion suunnalla pyöräileviä, miksi he pyöräilevät autotiellä, jos vieressä kulkee vimpan päälle hyväkuntoinen pyörätie?

Mulla on jostakin syystä ihan kauheat antipatiat pyöräilyvaatteita kohtaan. Ne ovat vaan ihan sairaan rumia. Ymmärrän selässä olevan taskun käytännöllisyyssyistä, koska sinne saa varakumin ja evästä. Mutta miksi niissä paidoissa pitää olla t-paidan hihat? Tai jos on hihaton, niin sen pitää olla sellainen liivi. Yäh. Miksi vaatteissa on niin paljon isoja tekstejä ja logoja? Vaippahousut ovat ihan pakolliset, ellet halua kiljua lenkin jälkeen suihkussa kirvelyn vuoksi, ne mä hyväksyn, mutta en halua niihinkään mitään isoja tekstejä ja monenkirjavia raitoja. Onneksi nykyään on myös siistejä pyöräilyvaatteita, joskaan ne eivät varmasti ole oikeiden pyöräilijöiden mielestä oikeanlaisia. Kuvissa olevat pyöräilyvaatteet mä kelpuutan. :) Yläosat ovat Craftin (molemmilla) ja kuvissa mulla on 2XU:n triathlonpöksyt, joissa voi myös juosta. Näiden housujen pehmuste on aika kevyt. Näissä en välttämättä lähtisi 100 kilometrin maantielenkille, mutta lyhyemmille maastolenkeille ovat ihan oivalliset, koska maastopyöräilyssä ollaan paljon myös irti satulasta.

Ps. Maastopyöräilykypärässä on lippa ja maantiekypärässä ei.
Pps. Pyörää ei nosteta pään yläpuolelle, ellet ole tyyliin maailman mestari tai voittanut Ranskan ympäriajon.
Ppps. Koska olen edelleenkin amatööri, voit täydentää listaa kommenttiboksiin. :)

*Pyöräilyvaatteet saatu

 

Pyöräily, Maastopyöräily

Pirunkorvessa

Tänään oli ensimmäiset viralliset maastopyöräilytreenit Heidin kanssa. Saavuimme iltapäivällä Peijaksen sairaalan pihalle, jossa meitä odottikin kaksi neonväriseen paitaan pukeutunutta miestä pyörineen. Siellä meitä odotti siis Atte ja hänen kaverinsa Juha. Atte oli suunnitellut meille huikeat tekniikkatreenit Pirunkorven pusikkoon, josta olen nähnyt mitä upeimpia kuvia Aten instagramissa.

Pienen tiepätkän jälkeen saavuimme keskelle tiheää havumetsää. Olin ihan haltioissani, nimittäin tuollaisia metsiä ei meidän suunnalta löydy. Juurakkoisia ja kivikkoisia polkua hetken rymyttyämme saavuimme pienelle kangasmetsäpätkälle, johon Atte oli virittänyt meille radan valmiiksi. Ensin harjoittelimme hiukan pyörän käsittelyä. Kiihdytystä ja pysäyttämistä pyörän melkein kokonaan kuitenkaan laskematta jalkoja pois polkimilta ja taas kiihdytys ja pysäytys. Yritimme harjoitella track standia, eli pyörän pystyssä pitämistä laskematta jalkoja maahan. Se oli vaikeaa ja pelottavaakin lukkopolkimien kanssa.

Sitten harjoittelimme keulimista molemmilla päillä – etupään nostamista ja perän nostamista. Treenien lomassa Atte kertoi meille pyöräkilpailun etiketistä. Miten kuuluu toimia, jos haluaa ohi (huutaa oikea tai vasen riippuen siitä kummalta puolelta aiot ohittaa), mitä merkkiä näytät, jos haluat pysähtyä (käsi ylös) ja että täytyy varoittaa kanssapyöräilijöitä vaikeista paikoista, kuten kuopista, sillasta, ojasta, isosta kivestä jne.

Tekniikkatreeneissä harjoittelimme myös pyörän päältä alastuloa vauhdista ja pyörän nappaamista kantoon kesken pyöräilyn. Tämä oli Heidin bravuuri. 😀 Lopuksi vielä kikkailimme puunrunkojen yli.

Tekniikkaopastuksen jälkeen vedimme rundia ympäri Vantaan upeita maisemia ja lopuksi kävimme kallioilla, josta olen nähnyt paljon Aten ottamia valokuvia, eli paikkaan, josta näkee Helsinki-Vantaan lentokentän kiitoradalle.

Oli ihan superhauskaa opetella uutta ja huomata, miten löysin sisältäni pikkupojan, joka oli aivan liekeissä pyörällä rälläämisestä. Maastopyöräily on tosi hauskaa ja siinä tyhjenee pää ihan totaalisesti kaikista ylimääräisistä ajatuksista, koska koko ajan on pakko olla hereillä ja havainnoida maastoa. Keskittymisen herpaantumisesta voi tulla rumaa jälkeä.

Harjoitukset jatkuu. Ehkäpä päästään vielä samalla jengillä treenaamaan uudestaankin? Tai ehkäpä ystäväni Ari ehtii joku päivä lenkille?

*Kiitos pyöräilyvaatteista 2XU Suomi ja Craft Suomi