Ajatuksia

Unelmista ja positiivisuudesta

Olen pohtinut viime aikoina keskustelua ja elämänohjeita, jota käydään unelmoinnista ja unelmien tavoittelusta. Olen jostakin syystä ärsyyntynyt tästä keskustelusta ja siitä, miten kaikkeen pitäisi suhtautua positiivisesti, että universumi vastaisi samalla mitalla sinulle.

Oikea elämä ei aina kuitenkaan mene niin. Tiedättekö kun joskus elämä tuo eteen kasan paskaa? Välillä se on sellaista liejua, että sen pois lapioiminen on käytännössä mahdotonta ja lapioidessa siihen sotkeutuu väistämättä itsekin. Joskus se on nätti kikkare, jonka voi kevyesti vippasta pois tieltä. Pahoittelen kuvottavaa kielikuvaa, mutta aika totta, vai mitä? Vaikea siihen liejuun on suhtautua positiivisesti, ainakaan ihan äkkiä, jos on yltä päältä paskassa.

Omalla asenteella on ihan älyttömän paljon merkitystä, tietysti. Mutta sellainen mustavalkoinen ajattelu siitä, että täytyisi aina suhtautua kaikkeen hymyssä suin, että saisi sitä hymyä takaisinkin, on suoraan sanottuna ärsyttävää. Että jotenkin pitää pinnistellä ja tukahduttaa aidot tuntemukset ansaitakseen positiivisuutta elämään?

Ratkaisevaa on se, miten suhtaudut elämän eteen tuomiin vastoinkäymisiin. Mielestäni päälle liimattu hymy ei auta mitään, vaan sen pitää olla aitoa. Väkisin pinnistelty positiivisuus ei myöskään pelasta universumin kostolta. 😉 Mielestäni tunteiden saa antaa tulla, mutta joskus on hyvä miettiä mikä on oikea osoite tunteiden purkamiseen. Tunteet pitää käsitellä ja sitten siirtää taakse. Vastoinkäymisistä voi aina oppia jotakin uutta. Negatiivisiin kokemuksiin ei kannata jäädä kylpemään eikä varsinkaan kantaa niitä mukanaan katkerana. Ohimenevä katkeruus on ihan ok, mutta happamana jatkuvasti eläminen myrkyttää huolellisesti kaikki lähellä olevat, itsesi mukaan lukien.

Positiivisessa asenteessa on toki paljon hyvää. Positiivisella ja uteliaalla asenteella saatat havaita sellaisia mahdollisuuksia, joita joku urautunut ja katkera ihminen ei kaikelta rypemiseltään kerkeä huomaamaan. Itse yritän muistaa vaikeuksien keskellä, että voin vaikuttaa vain siihen, miten itse hoidan oman osuuteni ja teen kaiken sen mihin voin itse vaikuttaa. Niiden asioiden murehtiminen on turhaa, joihin et voi mitenkään vaikuttaa.

Unelmien tavoittelu

Unelmia on eri tasoisia ja varmasti jokainen saavuttaa elämässään useampia unelmia. Se, mitä näillä blogien ja kirjojen sankaritarinoiden unelmien toteutumisella tarkoitetaan, on menestystä työelämässä, kasapäin rahaa, hulppeita lomamatkoja, taloudellista riippumattomuutta… Tarkoitusperät näihin inspirointitarinoihin on tietysti hyvät, näin ainakin haluan uskoa. Mutta nämä unelmat eivät ole ihan yhtä simppelisti kaikkien saatavilla. Suomessa kaikilla on näennäisesti samat mahdollisuudet. Kaikilla on mahdollisuus käydä ilmaista koulua tohtoriksi saakka. On sosiaaliturva, joka vähentää mahdollisuutta tipahtaa yhteiskunnan ulkopuolelle. En silti voi sietää sitä, kun sanotaan, että kaikilla meillä on yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Väittäisin, että kantakaupungin arvoasunnoissa neljättä sukupolvea asuva perijä saa hieman erilaiset lähtökohdat elämään, kuin vaikkapa kaupungin laitaman lähiössä asuvan alkoholistiperheen lapsi, jolla ei ole minäkäänlaista mallia työntekoon, kouluttautumiseen tai edes omasta hygieniasta huolehtimiseen. Jälkimmäisen perheen lapsi saattaa joutua varastamaan ruokaa pysyäkseen hengissä. Miten sä siitä tilanteesta ponnistat niihin porukoihin, jotka lapioivat kultalusikalla kaviaaria suuhunsa? Nehän ovat kaksi eri maailmaa.

Unelmointi on tärkeää. Jos ei ole unelmia, ei ole toivoa. Se, mikä mielestäni näissä unelmointitarinoissa jää painottamatta, on se valtava työmäärä, joka niiden unelmien saavuttamiseen täytyy tehdä. Mikään ei tule ilmaiseksi. Puhuisin unelmien sijaan tavoitteista. Nyt tässä kohtaa valtava lamppu syttyi pääni yläpuolella. Nyt mä ymmärrän miksi mua ärsyttää tämä niin paljon. Unelma on sana, joka mulle itselleni merkitsee jotakin saavuttamatonta, se on jotakin sellaista jota on suorastaan mahdotonta saavuttaa. Kuten vaikkapa se, että haluaisin lentää. Unelmia pitää olla, että uskaltaa edes ajatella mitä elämä olisi, jos voisi itse päättää kaikesta. Unelmoiminen mahdollistaa mahdottomien ajattelemisen, että itselläkin olisi joskus mahdollista tehdä jotakin sellaista, joka tuottaisi suurta nautintoa ja eläisi vailla minkäänlaisia huolia. Toinen asia mikä tässä unelmakeskustelussa monesti särähtää on se, miten usein se unelmointi tarkoittaa materian tavoittelua. Onko elämässä ainoa tavoittelemisen arvoinen asia raha?

Kärjistin nyt aika huolella ja tein tahallani vääränlaisia tulkintoja. Haluan nyt vain vähän herätellä keskustelua.

Minkälaisia ajatuksia herää?

Elämäntyyli, Treeni

Arkiliikuntaa ja treeniäkin

Mitä on mun treenirintamalla tapahtunut Bodom Trailin jälkeen? No minäpä kerron.

Heti Bodomin jälkeisenä päivänä, perjantaina, vein työkaverini Vetosalille jumpalle. Treeni kulki yllättävänkin mukavasti, vaikka olo oli väsynyt ja Suuntoni kertoi, että pitäisi palautella kokonaiset 120 tuntia. Tehtiin vähän tempausta, rinnallevetoa ja kyykkyä.

Lauantaina pyöräilin jopolla keskustaan ja takaisin. Mennessä onnistuin kiihdyttämään jopon tasaisella 30 km/h vauhtiin, koska oli kiire. 😀 Illalla pyöräilimme lähisaareen iltapiknikille.

Sunnuntaina lasten tultua meille kävimme vähän pelailemassa ja temmeltämässä tuossa lähipuistossa.

Maanantaina pyöräilin töihin, vaikka olo oli semisti flunssainen, illalla suuntasimme jälleen potkimaan palloa koko porukan voimin.


Tiistaipäivän homehduin sisällä etätöissä ja kuopuksen vatsatautia vahtien. Illalla kävin vähän harjoittelemassa cruisailua tyttöjen laudalla ja kevyesti ulkoilemassa, vaikka olo oli itselläkin hieman hutera ja flunssainen. Kaksi tytöistä oli mukana.

Keskiviikkona ja torstaina kävimme taas potkimassa palloa ja hengaamassa ulkona.

Perjantaina pyöräilin työmatkat ja palaveriin Suomenojalle (25 km yhteensä). Illalla kävin vain vähän kävelyllä tyttöjen kanssa (kaupassa).

Lauantaina en tehnyt mitään muuta kuin kävin Larun Pyörässä testaamassa maastopyörää. Ilta otettiin lököilyn kannalta.

Sunnuntaina tein vasta viikon ensimmäisen varsinaisen treenin. Kävin Heidin kanssa juoksemassa kevyesti 13 kilometriä. En meinannut millään jaksaa lähteä, mutta hyvä kun lähdin, koska lenkki sujui hyvin ja oli taas kiva vaihtaa kuulumisia samalla. Samalla testasin uusia New Balancen Vazee -kenkiä. Ilta temmellettiin lasten kanssa taas ulkona. Potkittiin palloa, heiteltiin korista, keinuttiin, leikittiin keinupehmistä, harjoiteltiin päälläseisontaa ja käsilläseisontaa. Ulkona vierähti kolme tuntia ihan hujauksess.a Ihan parhaita nämä aurinkoiset ja lämpimät illat, kun voi vaan olla monta tuntia ulkona. Hilluin ällöttävästi koko päivän noissa samoissa hikikamoissa. 😀 Ei vaan kerennyt suihkuun, kun koko ajan piti olla ulkoilemassa. Illalla köllittiin sohvalla Supertähtiä katsellen. Elämä. ❤️

*New Balancen lenkkarit (Vazee ja Fresh Foam 1080) saatu.

PS. Jos haluat osallistua Helsinki Half Marathonille, käytä koodia ELINAHHM2016 ja saat pienoisen alennuksen ja autat minua keräämään koodini kautta mahdollisimman monta uutta osallistujaa. (Voittaessani voin saada tuotepalkinnon, mainostamisesta ei makseta mitään. :) )