Vaellus & Retkeily

Retkipäivä on hyvä päivä

Mulla tärähti viime viikolla mittariin 36-vuotta. Elämäni aikana olen ehtinyt tehdä ja kokea yhtä sun toista. Silloin kun lapset olivat pieniä, elämä oli omalla tavallaan haastavaa ja täyttä, mutta kuitenkin jollakin tapaa huoletonta ja onnellista. Minulla on jäänyt onnelliset muistot kotiäitivuosista. Nyt ruuhkavuosien keskellä painin taas ihan toisenlaisten haasteiden kanssa – samaan aikaan täytyy selviytyä töistä kunnialla ja suoriutua myös kaikista lapsiin liittyvistä velvollisuuksista ja huolista, puhumattakaan kodinhoidosta ja harrastuksista. Olen vuosien kuluessa oppinut tunnistamaan, milloin vauhti on liian kova. Kroppa voi piipata punaisella liian kovan treenin takia, liiallisen työstressin keskellä tai liian kovan henkisen paineen alla.

Silloin kun en osannut vielä käsitellä asioitani samalla tavoin kuin nyt, purin pahoinvointini urheilemalla raivokkaasti. Se homma meni välillä överiksi. Koskaan en ole kärsinyt mistään ylikunnosta tai muusta, mutta voin henkisesti melko huonosti ajoittain. Pahoinvoinnin kasvaessa urheilin vaan koko ajan enemmän. Onneksi lopulta ymmärsin hakeutua terapiaan, jonka avulla löysin itseni ja henkisen tasapainon. Enää mun ei tarvitse urheilla niin raivokkaasti tyhjentääkseni päätä ja helpottaakseni oloa, nykyään pidän huolta itsestäni puhumalla ja urheilen vain hyvän olon vuoksi. Enää myöskään ulkoiset seikat eivät ohjaa liikkumista.

Luonto on ollut minulle aina tärkeä asia. Äiti vei meitä lapsena luonnon helmaan tekemään asioita – retkelle, paistamaan makkaraa, pulkkamäkeen, hiihtämään jäätä pitkin saareen, luonnonsuojelualueelle… Vietimme kesälomat usein merellä. Näistä lapsuusmuistoista on jäänyt hyvät ja onnelliset muistot. Luonnossa olemisen merkitys on kasvanut viime vuosina. Ramin tultua elämääni olemme tehneet yhdessä lyhyempiä ja pidempiä retkiä. Olen huomannut miten hyvä olo luontohetkistä jää. Yleensä näihin liittyy myös se, että jätämme kännykät ja arkihuolet sinne parkkipaikalle eikä kanneta niitä metsään mukaan. Luonnossa ei vastailla sähköposteihin eikä soitella työpuheluita. Varsinkin pitkillä vaelluksilla meillä on kirjoittamaton sääntö siitä, että puhelimet ovat lentokonetilassa.

Offlinessa oleminen on latautumista, se on sitä todellista lomaa. Suosittelen kaikille lämpimästi. Ei siellä somessa tai netissä ehdi viikossa tapahtua mitään sellaista, mitä et ehtisi kuulla tai lukea myöhemminkin.

Minun on säännöllisesti päästävä retkeilemään. Varsinkin silloin, jos tuntuu, että stressitasot nousee liian korkealle tai jokin asia painaa mieltä. Tänään ei ollut mitään edellä mainituista, oli vain pitkä aika (kuukausi) edellisestä retkipäivästä. On ihanaaa, kun on mies, joka tykkää samoista asioista: treenataan lähestulkoon yhtä paljon, tykätään myös ottaa iisisti, syödä jäätelöä ja karkkia, katsotaan telkkaria ja tykätään luonnossa hengailusta ihan yhtä paljon! Aina kun ehdotan, että menisimmekö retkelle, Rami suostuu. <3

Tämän päivän Nuuksio-retkestä löytyy myös YouTube-video. 🙈  Tänään oli kännykkä kädessä ja halusin myös ottaa kuvat tuosta mun uudesta kevättakista.

*Minun päällä oleva Halti Lilja W -takki on saatu blogin kautta. Takki saapuu kauppoihin viikolla 10. 

Juoksu, Suunnistus

#evokegoesjukola

Eilen vihdoinkin starttasi projekti, jota olen suunnitellut jo monta kuukautta. Sain mukaan parhaat mahdolliset tyypit ja parhaat mahdolliset sponsorit. Olen niin innoissani, että meinaan haljeta.

Meidän #evokegoesjukola-joukkue!

Projektimme tähtää kesän Jukolan viestiin, siis siihen kisaan, jonka lähtö starttaa yöllä. 😨  Kaikki tiimimme jäsenet ovat hyväkuntoisia, seikkailunhaluisia ja huikeita tyyppejä. Osalla on vahva suunnistustausta, toisilla (kuten meikäläisellä) ei ole lajiin oikein minkäänlaista kosketusta. Meitä valmentaa suunnistuksen maailmanmestari Reeta Kolkkala.

Olen suunnistanut elämässäni ehkä kaksi kertaa. Olen kyllä juossut poluilla, vaeltanut tuntureilla kartan ja kompassin avulla ja navigoinut miehistömme purjehtiessa oikeisiin satamiin. Suunnistaminen on silti aivan toinen juttu. Rami naureskeli mulle yhtenä päivänä Ison Omenan parkkihallissa, kun en meinannut löytää autolta kauppakeskukseen ja kaupasta autolle palatessa en osannut suunnistaa parkkeeratulle autollemme. “Siinä meidän tuleva suunnistaja, toivottavasti ne ei laita sulle ankkuriosuutta.” 😀

Tulen projektin edetessä kirjoittamaan fiiliksiä harjoituksista ja haasteista, joita suunnistuksen opettelu tuo eteen. En malta odottaa, että pääsemme kunnolla treenaamaan. Tässä viime vuoden Jukolan viestin video. Täytyy tunnustaa, että olen katsonut videon muutaman kerran ja olen jopa liikuttunut sitä katsoessani. 😀

Tulemme järjestämään kevään kuluessa avoimia treenejä, jonne myös te lukijat pääsette mukaan. Ilmoittelen niistä lähempänä.

Meidän projektia sponsoroi Evoke Natural Goods ja varusteet saimme Suunnolta, Salomonilta ja Petzliltä.

Meidän joukkue minun lisäksi:

Aamukahvilla
Kaukokaipuu
Team Salamavaara: Veera Malmivaara & Lari Salama
Martina Aitolehti
Hilla Stenlund

Kuvat: Jesse Väänänen

Juoksu

En juokse, koska…

Moni kysyy minulta miksi ihmeessä juoksen ja tykkäänkö siitä muka oikeasti. En oikein osaa edes sanoa mitään yhtä yksittäistä syytä miksi juoksen, mutta sen tiedän, että juoksu on minulle laji, joka tuottaa ylivoimaisesti suurinta nautintoa. Olen usein miettinyt miksi näin on ja olen päätynyt siihen vastaukseen, että juoksemisesta saan kerralla kaikki ne tärkeät elementit, joita tarvitsen. Ne ovat luonto, liikunta ja yksinolo. Usein juoksen kaverin kanssa, jolloin saan vaihtaa ajatuksia ystävän kanssa. Välillä tekee hyvää juosta nimenomaan yksin ja välillä puolestaan kaipaa kipeästi seuraa erityisesti pitkille lenkeille.

Kun keskustelen ihmisten kanssa juoksemisesta, moni sanoo, että “en tykkää juoksemisesta tai en pysty harrastamaan juoksemista, koska…” Listaan alle yleisimpiä kuulemiani syitä ja kerron oman mielipiteeni näihin väittämiin.

Vihaan juoksemista. Kuka hullu siitä muka tykkää?

Kaikille juoksu ei tietenkään sovi eikä pidäkään. Ei kaikkien tarvitse pitää juoksemisesta. Joidenkin ruumiinrakenne ei ole paras mahdollinen juoksemiseen tai jokin toinen urheilulaji on juoksun nautinnollisuuden esteenä. Punttipatelle juoksu ei varmasti ole nautinnollista. Olen itsekin kokeillut juoksemista kovan kyykkytreenin jälkeen ja voin kertoa, että silloin juoksu ei tuntunut yhtään hyvältä, ei niin millään muotoa.

Pissat tulee housuun, jos juoksen kovaa.

Tämä on naisille hyvin tyypillinen, mutta vaiettu vaiva. Jopa joka viides (!) nainen kärsii virtsankarkailusta. Tähän vaivaan löytyy ratkaisu, tai tarkemmin sanottuna useita erilaisia ratkaisuja. Lähden helpoimmasta: Ihan ensiksi suosittelen laittamaan keskivartalon kuntoon. Miten minusta tuntuu, että jankkaan tätä lähes jokaisessa postauksessa, mutta kun se vaan on niin totta. Keskivartaloon kuuluu myös lantionpohja. Vatsalihasharjoitteet oikein tehtynä aktivoivat samalla lantionpohjan. Usein heikot lantionpohjalihakset tai huono keskivartalon/lantion hallinta aiheuttaa sen, että pissat lirahtelee housuun juostessa. Mikäli kaipaat tähän ammattilaisen ohjausta, niin suosittelen kääntymään asiaan perehtyneen fysioterapeutin puoleen. Pääkaupunkiseudulla tiedättekin jo mitä paikkaa suosittelen: Hyvinvointistudio Lupaus. Juoksutekniikkaan kannattaa myös paneutua, sillä ammattitaitoinen juoksuvalmentaja näkee missä kohtaa homma menee pieleen. Muita ratkaisuja vaivaan: uretrarengas ja leikkaushoito. Ensimmäinen hätäapuna ja jälkimmäinen viimeisimpänä vaihtoehtona.

Kylkeen pistää juostessa.

Itsekin kärsin ennen siitä, kun kylkeen alkoi pistämään jo ennen kun olin saanut edes hikeä pintaan. Minulla vaivaan on auttanut rauhallinen juoksutahti. Ei kannata heti syöksyä täyteen vauhtiin, vaan lämmitellä ensin, tunnustella miltä keho tänään tuntuu ja kiihdyttää vauhtia tuntemusten mukaan. Alkulämmittelyn jälkeen kannattaa tehdä lyhyet venytykset ja jalkojen lisäksi venytellä myös myös kyljet ja hartiat. Pistämiseen itselläni auttaa myös luontevan, rauhallisen ja tasaisen hengitysrytmin löytäminen. Kymmenen vuotta sitten juoksemista aloitellessani muistan hokeneeni itselleni mantraa “nenän kautta sisään, suun kautta ulos”, laskin myös, että sisäänhengitys ja uloshengitys olivat yhtä pitkiä=yhtä monta askelta. 😀

Juokseminen tuntuu pahalta.

Lähes aina väittäisin, että juoksu tuntuu pahalta siksi, koska juokset liian kovaa. Juoksemisesta tulee miellyttävää kun juokset niin hitaasti, että pystyt juttelemaan koko lenkin ajan. Maltti on valttia. Juuri näillä hitailla lenkeillä rakennetaan se tärkein, kaiken pohja, eli peruskestävyyskunto. Juokseminen voi tuntua pahalta myös, jos olet tehnyt raskaan voimaharjoittelun päivää-kahta ennen juoksua.

En jaksa juosta edes kolmea kilometriä.

Väittäisin, että melkein jokainen (normaali ja terve ihminen) jaksaa juosta kolme kilometriä, kun pudottaa vauhdin lähes kävelyvauhtiin. Tällä menetelmällä totutat jalat vähitellen iskutukseen. Jos maltat juosta hitaita lenkkejä, joita pidennät joka viikko hieman, olet nopeammin kuin arvaatkaan kovassa juoksukunnossa!

* * *

Mikä on sinun syysi olla juoksematta? Minkälaisista ongelmista sinä kärsit silloin kun aloittelit juoksemista? 

Suhteet

Ystävyydestä

Tänään, ystävänpäivänä, tulin pohtineeksi ystävyyttä. Olen joskus tuntenut oloni yksinäiseksi, vaikka olen ollut aina ihmisten ympäröimänä. Olen ajatellut, että ystäviä pitäisi olla iso liuta. Ja että ystävien lukumäärä kertoisi kuinka hyvä tyyppi olet.

Elämä on tuonut eteeni tilanteita, joissa minulla olisi ollut mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Ystävystyä. Opiskelupaikassa, harrastuksissa, bloggaajapiireissä, juoksukouluissa, työpaikoissa… Olen sosiaalinen ja avoin, jutustelen monien kanssa syvällisiäkin asioita ja tulen monenlaisten ihmisten kanssa toimeen, mutta en kuitenkaan ole päästänyt montaakaan ihmistä oikeasti lähelleni. Järkeilin, että tämä on johtunut siitä, etten ole itse pitänyt itseäni hyvänä tyyppinä ja olen hävennyt itseäni. Nämä monet menetetyt tilanteet ovat jääneet harmittamaan. En vain ole silloin ollut valmis. En ole uskaltanut.

Enää en varsinaisesti kaipaa uusia ystäviä. Minulla on muutama hyvä ystävä, joihin luotan ja jotka tukevat mua vaikeissa tilanteissa ja iloitsevat puolestani. Mielestäni oikea ystävyys on pyyteetöntä. Se on vähän kuin parisuhde ilman sitä romanttista puolta ja ilman nalkutusta. Minun on ollut hiukan vaikea luottaa ihmisiin, vaikka lähtökohtaisesti uskon hyvään.

Nykyään uskallan antaa eri tavalla mahdollisuuksia uusille ihmissuhteille. Uskallan olla oma itseni ja uskallan mennä omana itsenäni erilaisiin tilanteisiin. Se, että tykkään itse itsestäni, antaa mahdollisuuden myös sille, että annan muiden tykätä minusta.

Hyvää ystävänpäivää sinulle! Ollaan itsemme parhaita ystäviä, niin elämä on paljon kivempaa! ❤️

Elämä, Elämäntyyli, Treeni

Pipolätkää kaunoluistimissa

Viime viikolla oli täydelliset talvikelit. Näin talvella on ollut hiukan haastavaa keksiä lapsille mielekästä liikkumismuotoa harrastusten ulkopuolelta, koska ulkona on pimeää, kylmää ja välillä myös märkää. Mä suorastaan ahdistun, jos lapset ensin koulupäiviensä jälkeen istuvat iltapäivät nenät kiinni kännyköissään ja sen jälkeen sama jatkuisi nukkumaanmenoon saakka, ellen olisi vaatimassa muuta.

Näitä minun rakkaita teinejä ja esiteinejä on jokseenkin vaikeaa motivoida liikkumaan omatoimisesti. Harrastuksiinsa he lähtevät ihan mukisematta, mutta kaksi iltaa viikossa on kuitenkin melko vähän, jos viisi jäljelle jäävää iltaa menisi hanuri homeessa istuskelemiseen.

En vaadi lapsiltani, enkä oikein itseltänikään, mitään tavoitteellista tai kunnianhimoista suorittamista urheilun suhteen. Liikkua kuitenkin pitää, niin lasten kuin aikuistenkin. Olisin tyytyväinen vaikka ulkoleikkeihin, mäenlaskuun, kirjastoreissuun, kaupassa käyntiin kävellen… Lasten kuuluu liikkua joka päivä. Myös aikuisen kuuluu liikkua joka päivä. Ulkoilu ja ulkona liikkuminen tekee niin hyvää! Perheen yhdessä olo on parasta mitä tiedän! Nämä kaksi asiaa kun saa yhdistettyä, niin on täydellistä. Ja varsinkin siten, että kaikki oikeasti nauttivat siitä yhdessä tekemisestä.

Viime viikolla mies tuli töistä bussilla toista reittiä kuin tavallisesti, ja kotiin kävellessä hän huomasi meidän lähellä hyväkuntoisen luistelukentän. Heti hänen tultua kotiin, vaihdoimme ulkovaatteet päälle ja nappasimme luistimet ja kirjavan nipun erilaisia mailoja mukaan ja tepastelimme luistelukentälle.

En ole koskaan pitänyt luistelemisesta, koska en ole oikein osannut luistella. Viime talvena ostin ensimmäiset omat hokkarit. Kävimme muutaman kerran yhdessä luistelemassa, mutta en oikein syttynyt touhusta. Sytyin kyllä kun katsoin tuon mun entisen jääkiekkoilijan luistelemista. <3 Viime talvena pitelin ensimmäistä kertaa jääkiekkomailaa kädessäni ja sillä epäonnisella kerralla kaaduin ja loukkasin tuon vasemman käteni.

Viime viikolla kentälle päästyämme Rami antoi meille ensin vähän luisteluopetusta, että löytäisimme varmuutta luistimilla olemiseen. Sen jälkeen rupesimme syöttelemään ja kohta pelasimme jo täyttä päätä paidat märkinä. Yhtäkkiä huomasin, etten ole paljoa miettinyt miten luistelen, kun vain yritin kaikin tavoin pysyä kiekon perässä, syötellä ja tehdä maaleja. :) Ihan mielettömän hauskaa! Vaihdettiin kokoonpanoja ja naurettiin kilpeiluhenkisille tytöille, jotka potkivat kaunokeillaan kuin viimeistä päivää. Luistelemisesta tuli mailojen ja kiekon tultua kuvioon niin paljon hauskempaa. Kävimme sitten neljänä päivänä peräkkäin pelailemassa. Sunnuntaiaamuna lapset kysyivät, että “mennäänkö tänäänkin pelaamaan jääkiekkoa” ja mehän menimme. Ramin varastosta löytyi kaksi mailaa ja lopuille piti käydä kaupasta ostamassa uudet. :) Ihan mahtava koko perheen yhteinen harrastus! Harmi vaan, että nyt lauhtui. :)

Juoksu

Tapatumarikas päivä ja juoksuoivallus

Tänään on ollut vauhdikas päivä. Aamu starttasi pitkän lenkin muodossa Heidin kanssa. Lenkin jälkeen saatettiin perheen naisvoimin pienin tyttö yleisurheilutreeneihin. Yleisurheilutreenien ajan kaksi vanhinta tytärtäni hoiti siskon 2-vuotiasta, että me äidit pääsimme kellottamaan siskon testijuoksut Esport Areenalle.

Testijuoksut suoritettiin hyvin ripeästi alta pois. Meillä oli testijuoksujen suorittamiseen aikaa alle tunti. Lämmittelyt, dynaamiset venyttelyt ja sitten asiaan. Minä toimin lähinnä tsempparina Laura-siskolle. Vauhtisammakon Mikko kehotti minua juoksemaan vedot uusiksi yhdessä siskon kanssa, mutta ne olivat mulla liian tuoreessa muistissa ja aamun pitkä lenkki oli alla, niin ei, ei kiitos. Sisko suoritti vedot oikein mallikelpoiset lukemat tauluun molemmilla matkoilla. Hän pesi mut ihan 6-0: 200 metriä aikaan 32 sekuntia ja risat ja kilometri aikaan 3’51!! Aikamoista! Mulla on vähän petrattavaa! 😉

Heti suorituksen jälkeen kiiruhdimme autoon, Laura edelleen huohottavana. Vaihdettiin ajatukset suorituksesta vasta matkalla Otaniemeen hakemaan lapsia treeneistä. Totesin, että tavoitteellinen urheilu keskellä ruuhkavuosia on aina vähän puolittaista. Lapset ovat aina ykkössijalla ja omat treenit tehdään vähän miten se milloinkin kaiken muun ohella hoituu. Onneksi tässä ei tarvitse niin tosissaan olla. Urheilu tuo hyvää oloa ja mieltä, mutta se ei onneksi ohjaa elämää.

Tällä viikolla pääsin Vauhtisammakon Mikon juoksutekniikan yksityisopetukseen ennen valmennusryhmän treenejä. Harjoittelin tekniikkaa Mikon ohjeistamana. Mikko videoi ensin mun sen hetkisen juoksutekniikan ja antoi neuvoja vaihe kerrallaan. Tunnin harjoittelun jälkeen Mikko videoi juoksuni uudestaan ja tulos oli hämmästyttävä. Olen siis tämän kevään Vauhtisammakon valmennusryhmässä, jossa jokainen juoksija saa yksilöllisen harjoitusohjelman, joka on tehty omaa tavoitetta silmälläpitäen. Keskiviikkona olin ensimmäistä kertaa mukana yhteistreeneissä, siskonikin oli mukana tuolloin. Tämän viikon treeneissä opettelimme juoksutekniikkaa. Ryhmän yhteishenki oli tosi kiva, en malta odottaa ensi viikon treenejä!

Olen useampaan kertaan tainnut kertoa, että juoksussa mun (yksi niistä monista) ongelma on se, etten ole saanut polvia nousemaan. Mikko neuvoi minulle keskiviikkona oikein kädestä pitäen, miten se jalan liikerata kuuluu mennä. Ihme tapahtui! Mä yhtäkkiä oivalsin, miten se polvi nousee! Olin ymmärtänyt, että kantapään pitäisi tulla lähelle pakaraa. Luulin jotenkin harhaisesti, että se tapahtuisi siinä vaiheessa kun polvi osoittaa maahan. Polven tulee osoittaa eteen ja siinä vaiheessa se kantapää tulee lähelle pakaraa. Lamppu syttyi! AIJAA!! Nyt mä osaan ja nyt mä tajuan. Mä olin jo luullut, että mulla on jokin fysiologinen este tälle. 😀 😀

Jos jatketaan vielä tämän päivän tapahtumista – ehdimme käydä ostamassa pienimmälle sellon ja vielä ennen Putousta kävimme pelaamassa tunnin pipolätkää. Luistelu on ihan mahtavaa!

Ja HEI, jos Vauhtisammakon juoksukoulut kiinnostaa, niin ystävänpäivänä (tiistaina 14.2.) kaverukset saavat oman juoksukoulunsa puoleen hintaan. Ei haittaa, vaikka asuisitte eri kaupungeissa (tarjous koskee Turun, Tampereen ja Helsingin juoksukouluja). Alennuksen saa kun kaverukset tekevät ilmoittautumiset  ja maksavat oman juoksukoulunsa 14.2. Alennus ei koske valmennusryhmiä. Ystävänpäivätarjous koskee Kesäksi juoksukuntoon -juoksukouluja, jotka alkavat toukokuun ensimmäisellä viikolla. Tarjous on siis vain ystävänpäivänä tehtyjä ilmoittautumisia yhdessä kaverin kanssa.

Juoksu

Juoksutreenien lähtötasotesti

Juoksutreenit ovat nyt virallisesti alkaneet. Sain Vauhtisammakon Mikolta kotitehtäväksi juosta testijuoksuna 200 metriä niin kovaa kuin pystyn ja kilometrin niin kovaa kuin pystyn. Nopeus ei varsinaisesti ole ollut koskaan mun juttu. 😀  Ramia monesti naurattaa katsoa vierestä, jos teen vaikkapa rinnallevetoja räjähtävästi. 😀  Räjähtävyys on nimittäin tästä ruhosta kaukana, tosin olen yrittänyt viime aikoina opetella tekemään liikkeitä mahdollisimman puhtaasti ja iskostaa ne liikeradat takaraivoon ja sitten vasta vähitellen siirtyä tekemään liikkeitä vauhdikkaammin. En halua aiheuttaa enää yhtään enempää hallaa keholleni omilla hätiköidyillä toimillani. Olen kuitenkin siinä uskossa, että räjähtävyyttä ja nopeutta pystyy treenaamaan. Mulla on kuitenkin suhteellisen isot lihakset, jotka olisivat nopeustreeneihin ihan omiaan. Saa olla eri mieltä! 😀

Viimeisen vuoden ajan olen yrittänyt saada kroppaan juurikin tuota räjähtävyyttä ja voimaa ja samalla myös tehdä juoksua tukevia harjoitteita, kuten loikkia ja erilaisia koordinaatiojuttuja, joilla saisi polvia nousemaan. Minulle on ollut suoranainen mysteeri, miksi takareiteni ovat aina melko kireät, enkä ole saanut niitä oikein mitenkään venyteltyä auki enkä ole ymmärtänyt, miksi en ole saanut polvia nousemaan juostessa. Mielestäni olen näissä kehittynyt ja tästäkin  on kiittäminen Hyvinvointistudio Lupauksen treenejä ja Saran apua. Keskivartalon tuki on niin keskeinen asia ihan kaikkeen treenaamiseen. Lonkankoukistajalihas on hyvin tärkeä juoksussa ja sekin kiinnittyy tuonne keskivartaloon. Ajatelkaa, että näin kauan on pitänyt touhuta liikunnan parissa, että oivaltaa näinkin keskeisiä asioita!

Ai miten ne testijuoksut meni? En ole koskaan ottanut aikaa vedoissa eikä mulla ollut mitään käsitystä kuinka kauan aikaa mulla näihin menee. Olen vetotreenejä toki tehnyt ennenkin. Olen juossut satasia, kuuskymppisiä, nelisatasia, kilsoja, minuutin vetoja, kahden minuutin vetoja jne.

Ennen varsinaisia vetoja otin hyvät alkulämmöt, jonka jälkeen tein lyhyet venytykset ja liikkuvuusharjoitukset. Näistä en nykyään enää luista. Lämmittelen nykyään aina, jonka jälkeen teen aina venytyksiä ja liikkuvuusharjoituksia! Siinä venytellessä näpyttelin viestejä yhden kiireellisen asian hoitamiseksi. Keskittyminen oli, kuten aina, vähän mitä oli. Mun elämä ja mun tapa suorittaa arkea, on sellaista, että aina on sen viisitoista asiaa yhtä aikaa hoidettavana tai mielessä. Harvoin menen treenipaikalle ihan vain treeniin orientoituneena tai niin, että muistaisin tulevan treenin ulkoa. Vasta alkuverryttelyn aikana alan vähitellen siirtymään treenimoodiin ja keskittymään tulevaan treeniin.

Alkulämmittelyn ja venyttelyn jälkeen otin lämmöt uudestaan ja tein muutaman lyhykäisen vedon. Sitten juoksin sen 200 metriä niin kovaa kuin koneesta lähti. En osannut käyttää Spartanin kierrosaikamittausta oikein ja lukema oli aivan mitä sattuu. Veto täytyi ottaa uusiksi, jonka Rami sitten kellotti. Töpöttelin Myllypuron radan kerran ympäri 35 sekuntiin. Ei minusta ole pikakiituriksi. 😀 Sen jälkeen palauttelin hetken ja asennoiduin kilsan vetoon. Kilsan veto meni aivan reisille. Lähdin juoksemaan samalla askelfrekvenssillä (askeltiheys) kuin sitä kahtasataa metriä. 😀  Vasta toisen kierroksen jälkeen tajusin muuttaa frekvenssiä, jonka jälkeen juokseminen helpottui ja muuttui hiukan rennommaksi. Jaloissa olisi ollut potkua vaikka kuinka, mutta keuhkot piiputti enkä saanut itsestäni puristettua kaikkea irti. Peruskestävyyskunto on tällä hetkellä se mun heikko lenkki. Kilometrin vetoon meni 04.15 ja rapiat. Olin pettynyt suoritukseeni, mutta en kuitenkaan jaksanut ajatellakaan tekeväni sitä heti uudestaan. Tämä on nyt lähtötaso ja tästä lähdetään kehittämään kuntoa taas eteenpäin.

Olen nyt aivan intoa täynnä tätä juoksuprojektia kohtaan. Kiva saada nyt siskokin vihdoinkin remmiin työmatkojen ja arjen kiireiden keskeltä. Tänään on nimittäin ensimmäinen valmennusryhmän tapaaminen meidän osalta! Saadaan henkilökohtaiset treeniohjelmat!

Juoksujuttuja on siis tiedossa jatkossakin, mutta aion myös kirjoittaa Speedon uintitiimistä, johon pääsin mukaan sekä voimaharjoittelusta ja yhdestä ihan mahtavasta jutusta, joka alkaa ensi viikolla! :)

Eltsu testaa, Juoksu

Parhaat juoksuvarusteet pikkupakkaselle

Kerroinko jo, että olen taas ruvennut juoksemaan? Asetin vuoden ensimmäisenä päivänä itselleni ainoan treenitavoitteen tälle vuodelle, se on juosta kokonainen maraton. Olen juossut viimeksi aktiivisesti ja tavoitteellisesti vuonna 2014. Sen jälkeen olen juossut ihan satunnaisesti ilman sen kummempaa treenisuunnitelmaa. Tavoitteen asetettuani otin yhteyttä Vauhtisammakon juoksukouluun ja pyysin apua juoksuohjelman suunnittelemiseen ja juoksutekniikkani tsekkaamiseen. He toivottivat minut ja rikoskumppaninani toimivan siskoni mukaan Vauhtisammakon keskiviikkoiseen valmennusryhmään. Tapasin Vauhtisammakon Annin ja Mikon pikaisesti pari viikkoa sitten. Anni tsekkasi juoksutekniikkani ja antoi raadollisen rehellisen palautteen: tekniikkani on ottanut takapakkia viime näkemästä. Anni teki myös samoja huomioita vartalon hallinnastani kuin Lupauksen Sara. Jännitän liikaa hartioita, lantion hallinta voisi olla parempaa ja jalkaterien asentoon pitäisi kiinnittää huomiota. Toisaalta lohdullista, että ongelmakohdat ovat jo tiedossa ja niitä ongelmia yritetään koko ajan poistaa. Toisaalta tosi ärsyttävää, sillä olin toivonut, että olisin jo saanut asioita parannettua. Samoista virheistä kuulen myös uimaopetuksessa. Argh. Työsarkaa siis riittää, vaikka olen Lupauksessa käynyt jo lokakuusta ja vaikka moni asia on mennyt jo huimasti eteenpäin.

Tänään lähdin juoksemaan tasavauhtista lenkkiä. Huomenna menen juoksemaan testijuoksuni, jotka sain kotiläksyksi viime viikon missatuista treeneistä. Viime maanantain kuntosalitreenissä thrustereita tehdessä niskassani tuntui rusahdus ja niskani kramppasi. Yläselän lihakset olivat melkoisessa jumissa monta päivää eikä pää kääntynyt juuri lainkaan. Nyt alkaa vähitellen helpottaa.

Se siitä jaarittelusta ja asiaan. Mulla meni monta vuotta siihen, että opin pukeutumaan lenkille oikein. Vasta tänä talvena olen ymmärtänyt midlayereiden merkityksen. Tänä aamuna kun keräilin juoksukamoja lenkkiä varten, tuli mieleeni tehdä postaus -2°C lenkkivarusteista. Olen nimittäin siskoni kanssa huomannut, että hän pukee aina liikaa eikä usko minua kun lähtiessä kehoitan vähentämään vaatetusta. 😀

Silloin tietää, että vaatteita on sopivasti kun lenkille lähtiessä on hiukan kylmä. Lenkille pitäisi pukeutua +10 astetta todellista lämpötilaa vastaavalla varustuksella.

Tässä siis tämän päivän lenkkivaatteeni:

Vaatetta on siis suhteellisen vähän. Yläosassa on vain toppi, midlayer ja superohut tuulitakki. Ennen pukeuduin lenkille ihan hassusti. Saatoin laittaa hengittämättömän tuulitakin ja sen alle fleecen tai collegepaidan. Tukalaa oli.

Midlayer: Salomon

Kuvassa näkyvä midlayer on ihan huippu, keväämmällä sillä tarkenee pelkältään. Muillakin merkeillä on yhtä hyviä midlayereita materiaalin puolesta, mutta tässä paidassa on kaikki yksityiskohdat kohdallaan. Hihat ovat sopivan pitkät, hihoissa on peukalon reiät, helma on myös riittävän pitkä ja paidassa on puhelimen/avainten mentävä tasku.

Ohut tuulitakki: Salomon (vastaava kuin kuvassa)

Ohut takki on taas yks mun suosikki – tuoteselosteen mukaan se ei pidä 100 % sadetta tai tuulta, mutta olen juossut sillä tuulessa ja sateessa enkä ole vielä koskaan kastunut läpi. Takki pitää juuri sopivasti tuulta, että lämpö pysyy takin sisällä, mutta takki on kuitenkin ihanan kevyt ja ilmava. Eli aivan täydellinen!

Toppi: Salomon 

Toppi tukee sopivasti, pienirintaiselle juoksijalle ihan passeli.

Trikoot: 2XU Hyoptik Midrise Thermal

2XU:n trikoot ovat yksinkertaisesti parhaat. Tykkään, että trikoot ovat napakat ja istuvat. Mikään ei hölsky eikä heilu. Erityismaininnan tämä malli saa heijastinlogosta. Ei tarvitse muistaa erikseen mitään heijastimia, kun on nämä trikoot jalassa.

Buff & pääpanta: Suunto & Salomon

Kauluria käytän melkein kesään asti, mulla menee niskat niin herkästi jumiin, että en siedä yhtään kylmää. Pipoja en tykkää käyttää, koska mun paksut hiukset muhii pipon alla ja kastuu läpimäräksi. Pannan kanssa tarkenee lähes läpi talven.

Hanskat: Craft

Craftin hanskat pitää tuulta, mutta tuulihupun voi ottaa pois ja alla on sormikkaat. Hanskat soveltuvat myös pyöräilyyn ja hiihtoon. Kämmenpuolella oleva tarrapinta on kiva erityisesti pyöräillessä.

Sukat: Bridgedale

Bridgedalen sukat ovat uusin tuttavuus. Sain ne Juoksija-lehden tilaajalahjana ja suhtauduin skeptisesti myyjän hehkutteluihin, mutta ovat kyllä olleet kehujen arvoiset. Ihanan lämpimät näin talvella, vaikka sukat ovat melko paksut, ne eivät kuitenkaan hierrä.

Muut lenkkivarusteet:

Koska olen hifistelijä, en lähde lenkille ilman sykemittaria ja musiikkia.

Kengät: Salomon S-Lab Speed

Kuvan lenkkarit ovat ykkösvalinta lumiseen keliin. S-Lab Speedin pohjakumi on sopivan notkeaa, että se tarraa jopa jäähän ja antaa pitoa. Liukkaalla lumellakin kengällä voi pinkoa melko huolettomasti, vaikka nastoja ei tässä kengässä ole.

Sykemittari: Suunto Spartan Ultra (värillisiä sykevöitä voi tilata täältä)

Suunto Spartan Ultra -mittari on heilunut ranteessani nyt muutaman kuukauden. Moni on valitellut kellon puutteita, mutta minä en ole osannut kaivata mitään. Kellon päivittäminen on välillä vienyt aikaa ja hermoja, mutta jokainen päivitys on vienyt kelloa kohti parempaa (niitä toimintoja joita ne muut ovat odottaneet). Tykkään hirveästi siitä, ettei Spartanin näyttöä tarvitse vaihtaa, kuten Ambiteissa, vaan yhdellä silmäyksellä näkee kaiken tarvittavan: syke, vauhti, kesto ja matka, parilla täppäyksellä näkyy myös kellonaika.

Juoksuvyö: Flipbelt Zipper edition

Juoksuvyö lähtee lähes aina lenkille mukaan. Kötöstän avaimeni klipsuun kiinni ja puhelimeni tungen vetoketjutaskuun minigrippussissa. Useimmissa juoksutakeissa ei ole taskuja, siksikin juoksuvyö on kovassa käytössä.

Gaiters: Salomon

Gaitersit olivat vasta tänään ensimmäistä kertaa jalassa. Olen saanut nuo jo kauan aikaa sitten, mutta tänään vihdoinkin muistin laittaa ne jalkaan. Käytän talvilenkeillä aina säärystimiä, koska mun nilkat on arat kylmälle ja päkiäponnistuksella akillesjänteissä tuntuu narskumista. Yritän varjella akilleksiä suojaamalla ne kylmältä. Gaitersit lämmittivät kivasti ja toivat myös kaivattua tukea nilkalle. :) Upottavassa lumessa ne suojaavat myös kosteudelta.

Kuulokkeet: Sony Extra Bass -bluetooth kuulokkeet

Kuuntelen melkein aina lenkillä musiikkia. Rakastan Spotifyn juoksu-soittolistatoimintoa, joka sekoittaa omista soittolistoista kyseisen lenkin tahtiin sopivaa musiikkia. Olen aika kriittinen kuulokkeiden käyttäjä. Suurkulutan musiikkia ja edellytän, että kuulokkeissa on hyvä äänentoisto. Näissä kuulokkeissa on hyvä äänentoisto ja kuulokkeet menevät korvakäytävään niin syvälle, että samalla sulkee koko muun maailman pois ympäriltä (pyöräilyssä ei niin turvalliset). Kuulokkeet kestävät vettä ja hikoilua. Akkukin kestää koko viikon työmatkaliikkumiset ja treenit.

*Kaikki juoksuvarusteet saatu blogin kautta.
** Teen kevään ajan yhteistyötä Vauhtisammakon Juoksukoulun kanssa ja saan juoksuvalmennusta ilmaiseksi.

Ajatuksia

Ajatuksia unelmoimisesta

Kävin eilen aamulla Johannes Hatsolo Hattusen kirjan julkistamistilaisuudessa. Johannes on tosi inspiroiva ihminen ja hän puhuu tärkeistä asioista minua puhuttelevalla tavalla. Päätin kirjoittaa tapahtuman kirvoittamista ajatuksistani postauksen, sillä minusta tuntuu, että instagram-postaukseni jäi pintaraapaisuksi, josta johtuen väärinymmärryksen riski on suuri. Tässä välissä kerkesin jo avautumaan aiheesta lisää instagram storiesin puolella.

Olen joskus kertonut, että minulla on tapana yrittää ymmärtää ihmisten syitä toimilleen, vaikka ihminen toimisi typerästi. Pyrin myös itse tunnistamaan itsessäni syyt negatiivisille tuntemuksille.

Negatiivisia tuntemuksia minussa on herättänyt somessa ja blogeissa jo jonkin aikaan vallalla oleva kannustaminen unelmien tavoitteluun. Unelmien tavoittelusta puhutaan yhtä monesta eri näkökulmasta kuin on ihmisiäkin, mutta silti jokin siinä on aina ärsyttänyt minua. Syy on minussa.

Unelmia saa ja pitää olla. Tietenkin! Ihmiset unelmoivat oletettavasti siksi, että elämästä muotoutuisi vieläkin parempaa ja että menisi elämässä eteenpäin. Itselläni on pyrkimys koko ajan kehittyä niin ihmisenä kuin ammatillisestikin. Minulla on vain trauma tästä unelmien tavoittelusta, siitä tämä angstisuuteni kumpuaa. Liitän unelmien tavoittelun aikaisempien ihmissuhteiden vuoksi pelkästään rahaan. Raha on välttämätöntä, mutta yksistään rahan tavoittelua en näe missään määrin järkevänä. Olin niin angstini vallassa, etten nähnyt metsää puilta.

Johannes sanoi eilisessä puheessaan, että hyvinvointi ei ole sitä miten syöt, tai miten liikut, vaan hyvinvointi lähtee sisältäpäin. Nimenomaan. Omaa hyvinvointia ja uskoa itseensä voi kehittää. Oman hyvinvoinnin kautta unelmatkin ovat helpommin saavutettavissa. Kannattaakin treenata omaa henkistä kestävyyskuntoa. Haasta itseäsi eri tavoin. Mene mukavuusalueen ulkopuolelle ja katso mitä tapahtuu. Tee se treenissä, työpaikalla, ihmissuhteissa, kohtaamisissa. Unelmoi asioista, jotka ovat mielestäsi tavoittelemisen arvoisia. Muista aina tehdä asioita, joita itse haluat, eikä niitä jotka ovat joidenkin yleisten standardien mukaan tavoittelemisen arvoisia. Ole aina oma itsesi.

Itse en todellakaan ole ennen uskonut itseeni enkä ole oikein uskaltanut edes unelmoida, koska olen ajatellut, ettei unelmointi kosketa minua. Olen koko elämäni jollakin tapaa hävennyt itseäni ja epäillyt omia kykyjäni. Minulla on ollut todella huono itsetunto. Olen epäillyt älykkyyttäni ja olen pitänyt itseäni aina paljon muita huonompina. Onnistumisia olen pitänyt tuurina tai vahinkona. Viime aikoina on paljon puhuttu huijarisyndroomasta. Olkoon se sitten nimitys sille, kun luulee onnistumisten johtuvan siitä, että on onnistunut hämäämään muita ihmisiä uskomaan, että osaa ja pystyy.

Ihan viime vuosina olen alkanut ihan oikeasti uskomaan itseeni ja sen seurauksena elämässä on ruvennut tapahtumaan hyviä asioita. Edelleen tulee hetkiä, jolloin ajattelen olevani keskimääräistä tyhmempi tai lahjattomampi. Olen lahjakkaan ja älykkään sisarusparven musta lammas, omasta mielestäni. Kukaan ei ole koskaan verrannut minua muihin eikä kukaan ole sanonut minulle, etten riittäisi itsenäni. Ihan itse olen itseäni soimannut ja ruoskinut. En ole riittänyt itselleni. Toivoin hartaasti olevani jossakin asiassa poikkeuksellisen lahjakas, kuten sisarukseni. Olen oppinut hyväksymään, etten ole missään erityisen hyvä, vaan olen enemmän keskivertotyyppiä ja se saa riittää.

Tänä päivänä olen ylpeä siitä, että olen ihan omin neuvoin päässyt elämässäni tähänkin saakka. Olen vihdoinkin alkanut luottamaan itseeni ja pitämään itseäni ihan hyvänä tyyppinä. Minulla on elämässä kaikkea mitä elämääni kaipaan.

Elämä on järjestänyt eteeni vaikka minkälaisia yllätyksiä. Koskaan en ole luovuttanut. Olen kaatunut, mutta aina olen noussut nopeasti ylös ja keksinyt ratkaisun mennä eteenpäin. Koettelemukset ovat jättäneet syviä arpia, mutta enää ne eivät ole kipeitä tai tulehtuneita. Nykyään voin silittää arpiani ja miettiä, että arvet ovat tehneet minusta sen kuka olen nyt.

Ps. En ole vielä lukenut Johanneksen kirjaa, vastahan eilen sen sain, mutta kirja vaikuttaa todellakin lukemisen arvoiselta.

Matkustus, Yhteistyöpostaus

Pala kauneinta Itä-Helsinkiä

*Yhteistyössä Hotel Rantapuisto

Viime viikonloppu oli aivan ihana. Sain muutama viikko sitten kutsun tulla vierailemaan Hotel Rantapuistossa, joka sijaitsee Vuosaaressa, Itä-Helsingissä. Kaikki kokemukseni Itä-Helsingistä rajoittuu kahteen kesään, jolloin olen asunut Kontulassa ihan metroaseman vieressä ja Pihlajistossa. Kumpikaan asuinalue ei tuolloin 90-luvun lopulla tehnyt vaikutusta minuun. Tuon ajan jälkeen mulla ei ole oikein ollut kummemmin asiaa Itä-Helsinkiin muuten kuin Liikuntamyllyyn treenaamaan.

Parina edeltävänä kesänä olen kuitenkin purjehtinut Kallahdenselän ohitse ja maisemat ovat olleet hienot ja olen kyllä somesta ja ystävien kertomana kuullut, että Itä-Helsinki on paljon muutakin kuin lähiöitä.

Lähdin viettämään hotelliviikonloppua tyttärieni kanssa. Halusimme viettää vähän spesiaalimpaa aikaa yhdessä ihan vain tyttöjen kesken. Hotellille pääseminen vaati meiltä vähän reissaamista täältä läntisestä Espoosta. Reissaaminen oli hauskaa. Tuntui kuin olisi pidemmällekin matkalle lähtenyt. Puolivälissä matkaa pysähdyimme Helsingin keskustaan syömään ja ostamaan vähän eväitä iltapalaksi, loppumatka taittui metrolla.

Jäimme pois metrosta Rastilan pysäkillä. Reittiopas kertoi, että kävelymatkaa on lähes kaksi kilometriä hotellille. Myöhästyimme siirtymäbussista ja taitoimme tuon matkan hotellille kävellen ja nautiskellen ihanasta aurinkoisesta pakkasilmasta. Matka tuntui lyhyemmältä ja meillä meni kävelyyn maksimissaan 20 minuuttia.

Hotellirakennus ja hotellin pihapiiri oli tyylikäs tuulahdus 60-luvulta. Rakennus oli tosi hyvässä kunnossa eikä sitä onneksi oltu remontoitu nykypäivän trendien mukaan, vaan se ihana 60-luvun henki säilyi kautta linjan.

Saavuimme hotelliin iltapäivällä. Meille oli varattu rantasauna, jonne kiiruhdimme heti vietyämme tavaramme huoneisiimme. Meille oli varattu kaksi huonetta. Isommat tytöt menivät omaansa ja minä pienimmän kanssa vieressä olevaan toiseen huoneeseen. Tytöt olivat ihan tohkeissaan omasta huoneesta ja työnsivät minua aina ovea kohti, kun yritin tunkeutua heidän huoneeseensa. 😀 Huoneessamme meitä odotti tervetulotoivotus ja iltaherkut, jotka ilahduttivat meitä kaikkia.

Saunalle kävellessä ihastelimme ympäröivää luontoa. Olisittepa kuulleet ne tyttöjen hämmästelyt ja ihastelut kaikesta (itse asiassa kuvasin videolle koko reissun, pääsette ehkä kuulemaan ja katselemaan nämä ihastelut myöhemmin). He ihastelivat ystävällistä vastaanottovirkailijaa, tervetulokarkkeja, saunalle tuotuja sipsejä, ihan parasta paljua ja rantasaunaa, joka oli varattu VAIN MEILLE. Ihanaa oli kuunnella sitä heidän aitoa kiitollisuutta kaikesta. Minulla oli ihan samanlainen fiilis. Mahtavan etuoikeutettua ja ihanaa. Sauna ja palju oli kyllä ihan huippu! Lapset olivat siitä aivan onnessaan! Minä puolestaan huokailin maisemien edessä ja ihastelin sitä rauhallisuutta.

Saunan jälkeen meillä oli pari tuntia aikaa oleilulle. Kuivattelimme hiuksia, laittauduimme illallista varten, lakkailimme kynsiämme ja rentouduimme. Kuudelta meille oli varattu pöytä Ravintola Rantapuistossa, hotellilla olevasta ravintolasta.

Ravintolassa meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia. Tytökin istuivat selät suorina, puhuivat hillityllä äänensävyllä ja tilasivat itse omat annoksensa. Pihvi kypsänä, kiitos. Ottaisin lasin pepsiä, kiitos. Voi minun rakkaat! <3  Ruoka oli h y v ä ä. Emme ottaneet alkuruokia, koska emme olisi jaksaneet syödä niin paljon. Minä tilasin karitsan ylikypsän entrecôten, esikoinen tilasi pihvin ja pienimmät ottivat hampurilaiset kunnon täyslihapihvillä. Annokset olivat isot eikä kukaan muu kuin minä jaksanut syödä annosta loppuun. Tytöt kehuivat ruokaa, pihvit erityisesti saivat kiitosta. Olin samaa mieltä (maistoin, tietenkin)! Jälkkärille kuitenkin oli tilaa. Kaikki muut paitsi esikoinen (keliakia) tilasi tummasuklaakakut ja vadelmasorbettia, esikoinen otti Fazerina-jäätelöä ja limesorbettia. Kakku oli lasten sanojen mukaan taivaallista. Olen aika kriittinen kakun syöjä ja harvoin tykkään mistään, varsinkaan suklaakakuista, mutta tämä oli hyvää. Pinta oli ihanan rapea ja sisältä sulaa suklaata. Vadelmasorbetti toi annokseen ihanaa raikkautta ja kirpeyttä. NAM. Ravintolaelämyksen nosti toiselle tasolle viulisti, joka tuli soittamaan takan ääreen Sibeliusta.

En ole tainnut kertaakaan aiemmin käydä lasten kanssa yhtä hienosti syömässä. Oli mahtava huomata, miten he osasivat käyttäytyä ja arvostaa sitä huippuhyvää ruokaa. Ravintolassa meillä vierähti kaksi tuntia ihan hujauksessa. Sitten tulikin kiire päästä katsomaan Putous loppuun. Vaikka vatsat oli kaikilla ihan täynnä, niin karkitkin vielä jaettiin kristillisesti tasan ja vedettiin nekin vielä nassuihin.

Aamu valkeni upeana superhyvin nukutun yön jälkeen. Ihailin maisemaa ja auringonnousua hotellin ikkunasta. Koko reissun kruunasi hotelliaamupala, jonka äärellä tytöt olivat jälleen haltioituneita. Ollaan ihan kuin Viisikko-kirjoista – ruoka on tärkeää ja siitä nautitaan. Aamupalalle lapset herättivät minut jo kahdeksalta. He olivat laatineet aikataulun, jonka mukaan puoli yhdeksältä piti viimeistään olla aamupalalla ja mehän olimme. Tankkasimme aamupalaherkkuja oikein kuvut pullolleen. Onneksi olimme heränneet aikaisin aamupalalle, sillä pikku lepotauko aamupalan jälkeen ennen kotimatkaa oli paikallaan. Köllöteltiin sängyillä ja someteltiin. Teki tosi hyvää olla tyttöjen kesken. Olen niin ylpeä ja onnellinen, että mulla on kolme noin hienoa tytärtä!

Suosittelen lämpimästi käymään Hotel Rantapuistossa. Kannattaa vaikka mennä pelkästään syömään tai sunnuntaibrunssille ja sen jälkeen siihen lähiympäristöön kävelylle. Paikka on kokemisen arvoinen! Rantasaunaa voi vuokrata eri tilaisuuksiin. Palju oli näin talvella ihan huippu! Suuret kiitokset Hotel Rantapuistolle! Kyllä se on vaan niin, että hyvästä palvelusta tulee hyvä mieli ja se tekee kokemuksesta aina paljon erityisemmän. Esimerkiksi luksushotelli voi tuntua ankealta, jos palvelu ei ole henkilökohtaista ja ystävällistä. Hyvä palvelu on pieniä tekoja – hymy, ystävällinen katse, pieni yksilöity ystävällinen lause…  Sama pätee ihan ihmisten välisessä kommunikoinnissa. Ystävällisyys ja toisen huomioiminen ei vaadi paljoa, mutta sillä voi saada paljon aikaiseksi.