Elämä

Totaalisesti lomalla

Tervehdys,

onpa taas vaikeaa aloittaa kirjoittamista tauon jälkeen. Olin viime viikon lomalla. Olin ihan oikeasti lomalla. Poistin kännykästä sähköpostin, laitoin työmeiliin out of office -replyn päälle enkä avannut konetta kuin kerran vastatakseni yhteen meiliin. Avasin tosin koneen katsoakseni hömppää tietokoneelta lasten nukahdettua ja kerran yritin blogata, mutta en sitten jaksanutkaan.

Viimeisimmän postauksen jälkeen on tapahtunut kauheasti. Ensin oli aivan mieletön avovesiuintikilpailu, josta kirjoitan myöhemmin ihan erillisen postauksen. Sitä seuraavana päivänä lähdin viikonlopuksi Jukolan viestiin töihin. Kokemus oli aivan ainutlaatuinen mutavelleineen ja valvomisineen. Jukolasta seuraavana aamuna hyppäsin aivan järkyttävän aikaisin junaan tyttöjeni kanssa ja suuntasimme Himokselle, jossa vanhempi siskoni oli lapsineen jo valmiina. Toinen perheellinen siskoni joutui perumaan flunssan ja raskauden viimemetrien vuoksi.

Itse junamatka oli varsinainen seikkailu. Yritimme jäädä Jämsässä junasta, mutta junan ovet eivät avautuneetkaan. Lapset väänsivät itkua, mutta mua ei lomalaisena haitannut. Ajattelin, että kaikki järjestyy varmasti tavalla tai toisella. Löysin konnarin käsiini ja kerroin tapahtuneesta. Konnari antoi meille lohdutukseksi kahviliput ravintolavaunuun, jonne menimmekin syömään toista aamupalaa ennen seuraavaa pysäkkiä, jonne menimme odottamaan paluujunaa. Jännitysmomentit eivät jääneet tähän, vaan seuraavaksi ryhdyimme jännittämään, miten saamme Jämsän juna-asemalle jätetyn auton avaimet henkilökunnan taukotiloista. Siskon mies oli jättänyt auton avaimet henkilölle, joka lupasi odottaa junan tuloon. Aika kuitenkin umpeutui meidän odotellessa seuraavaa junaa. Jämsän asemalla ei ole vakituiseen henkilökuntaa eikä sinne näin ollen saanut mitenkään yhteyttä. Toivoimme vain kovasti, että siellä olisi vielä joku meidän tullessa paikalle lähes kolme tuntia määräaikaa myöhemmin. Vihdoinkin saavuimme Jämsään ja kävelin sovittuun paikkaan. Koputtaessani oveen, samaan aikaan ovesta astui ulos mies takki päällä. Ilmoitin asiani ja hän totesi “tulitte viimeisellä mahdollisella hetkellä, olin juuri lähdössä juhannuksen viettoon ja olisitte saaneet avaimet vasta juhannuksen jälkeen”. TUULETUKSIA! Mä olin silti ollut koko ajan jotenkin ihan varma, että asiat järjestyy. Suhtauduin tilanteeseen seikkailuna ja kerroin lapsille, että elämä aina järjestää eteen vaikka minkälaisia juttuja ja aina kaikesta selviää, kunhan malttaa pysyä rauhallisena ja ystävällisenä muille ihmisille. Konnariltakin sain kiitosta asiallisesta käytöksestä. Normaalisti vastaavassa tilanteessa ihmiset kuulemma huutaa naama punaisena. Mitä siitäkin on apua?

(Eilenkin kehä ykkösen ruuhkassa liikenteen seisoessa joku daiju raivosi oman autonsa ratissa ja tööttäili. Mitä apua siitä oli? 😀 Ottaisi vaan rauhassa, nojaisi taakse, miettisi vaikka onnellisia asioita tai soittaisi jollekin kivalle tyypille, kun kerrankin on aikaa. Jos tilanteelle ei voi mitään, niin mitä se raivoaminen auttaa?)

Himos-loma sujui täysin lasten ehdoilla. Uitiin kaksi kertaa päivässä, päivää rytmitti lasten ruoka-ajat ja lepoajat. Kiipesimme koko porukalla Himoksen huipulle, pienintä kaksivuotiasta laulavaa herraa rattaissa vetäen. Haastoimme isommat lapset kipaisemaan huipulle aina välillä pahimpia energiapiikkejä poistaakseen. Laadimme myös ovelia kilpailuja, kuten kuka vetää eniten leukoja, kuka selvittää radan pelkillä käsivoimilla, kuka tekee eniten haasteellisia vatsalihasliikkeitä, kuka kävelee nopeiten spiderman-kävelyä määrätyn matkan ja päälle vielä askelkyykkykävelyitä. Seuraavana päivänä kaikilla oli lihakset kipeinä. 😀

Olimme melkoinen sirkus kuuden lapsen ja kahden aikuisen seurueena. Herätimme Jämsän torilla huomiota, kun jokainen lapsi tuntui huutavan äitiä.

Palasimme kotiin juhannukseksi ja nautimme siitä Nuuksiossa retkeillen. Oli erityisen ihanaa tulla kotiin. Olikin ollut jo ihan kauhea ikävä miestä, koska en ole ehtinyt hirveästi olla kotona viime aikoina.

Kohta alkaa niin siisti projekti, että tulette kuulemaan siitä varmasti kyllästymiseen saakka, nimittäin sanoin keväällä kyllä, kun multa kysyttiin haluanko elokuussa pyöräillä kolmessa päivässä 200 kilometriä tunturimaastossa. Eilen saimme pyörähankinnat hoidettua ja nyt alkaa ankara treenaaminen. Ehkä siisteintä tässä on se, että saan kokea tämän kaiken ihanan Heidin kanssa! Projektissa meitä sponsoroi työnantajani Evoke. Niin siistiä! Siitä pian lisää, pyörä kotiutuu tänään!

Puss,
Elina

Treeni, Uinti

Avovesiuinti vol 2.

Maanantaisen blogikirjoituksen seurauksena Anna otti minuun yhteyttä ja pyysi eilen, että lähtisin hänen kanssaan illalla Kuusijärvelle uimaan. Suostuin heti, sillä tiesin, että hän on uinut paljon altaassa ja avovedessä ja kisannut triathlonissa. Ensin meidän oli tarkoitus mennä pyörällä matkat, mutta Jasmiinakin lähti uimaan ja tarjosikin meille autokyydityksen Kuusijärvelle.

Pukkarissa oli hauskaa, nimittäin kaikkien kassista ilmestyi täsmälleen samanlainen märkäpuku.  Silakkakolmoset. Uimalakki päähän ja uimalasit silmille ja veteen. Lähdin normaalisti uimaan vapaata kohti ensimmäistä poijua. Hetken uituani hengitysrytmi sekosi, toisin sanoen hengästyin liikaa, mutta en ensin tajunnut sitä. Meinasi tulla epätoivo. Onneksi puku kelluttaa niin paljon, ettei tarttenut pelätä, että voimat loppuu. Anna kärsivällisesti odotti mua ja antoi vinkkejä. Paras vinkki kuului näin: “ui ihan rauhassa veto vedolta ja ajattele, ettei sun tarvitse mennä ollenkaan eteenpäin”. Oon uinut aiemmin aina altaassa ja kyllä se vaan on erilaista.

Suomessa luonnon vedet on sen verran tummia, että pään laittaminen veden alle jotenkin pelottaa ja lisäksi kylmät virtaukset säikäyttää ja hengitys salpautuu = rytmi sekoaa. Kuten eiliseen postaukseen kommentoitiin, että navigointi on hankalaa avovedessä. Niin se tosiaan on. Anna tosin helpotti mun eilistä navigointia, sillä hän ui koko ajan mun oikealla puolella. Mä hengitän aina oikealta ja Anna hengittää vasemmalta, niin se meni kivasti noin. Mun ei tarvinnut käytännössä navigoida ollenkaan. Yritin silti vähän totutella siihen, että torstaina mun täytyy ihan itse selviytyä siitä radasta.

Avovedessä mun uintitekniikka oli aivan susisurkeaa. En oikein pystynyt keskittymään itse uimiseen, vaan keskityin hengittelyyn ja totutteluun. Musta tuntuu, että kelluttavan puvun vuoksi unohdin potkia kokonaan ja kauhoin vähän miten sattuu. No, se oli ensimmäinen varsinainen avovesiuinti, joten ehkä se tästä paranee. Eilen uin vähän alle kaksi kilsaa.

Nyt on paljon rauhallisempi mieli torstaita ajatellen, tosin vasen olkapää ärtyi melkoisesti uinnista. Itse uinnin suhteen pitää vain pysyä rauhallisena ja uida sitä omaa tahtia ihan kaikessa rauhassa. Kiitos Annalle ja Jasmiinalle treeniseurasta ja opastuksesta, ilman eilistä treeniä olisin ollut pulassa torstaina! Pitää muistaa torstaina totutella siihen kylmään veteen rauhassa ennen starttia, etten sitten panikoi ja lähde liian tohkeissaan uimaan ja niele sitten litrakaupalla sitä suolavettä. 😀

Tuo olkapää sitten… Se on ollut oikeastaan koko vuoden vähän väliä kipeä. Se on ollut jo pidempään sellainen epävarman tuntuinen ja se kuvattiin silloin aikanaan kun oikea olkapää leikattiin. Päivää ennen oikean olkapään leikkausta kaaduin rappukäytävässä ja tempaisin porraskaiteesta kiinni, etten kaatuisi ja jäin roikkumaan käden varaan. Siitä lähtien tuo käsi on temppuillut. Tänä vuonna olkapää aloitti varsinaisen kipuilun kaaduttuani luistelukentällä käden päälle. En oikein tiedä mikä siinä on. Pitäisi ehkä käydä fysioterapeutilla kyselemässä jumppavinkkejä. Leikkaus ei nimittäin ole pätkääkään houkutteleva ajatus ja uskon vakaasti, että oikeanlaisilla jumppa/kehonhuoltovinkeillä käden saa kuntoon. Anna teippasi eilen olkapään ja nyt vain toivon, että se vähän rauhoittuu. Tänään aion pyöräillä vain työmatkat, muuten luvassa on urheilujen osalta lepoa. Huomenna on sitten kisa ja perjantaina suuntaan työreissulle Lappeenrantaan Jukolan viestiin. Ensi viikko onkin lomaa!! Lähden lasten ja kaikkien lasten mun puolen serkusten ja niiden äitien (=siskojen) kanssa Himokselle. Ihanaa! Treenit ja bloggaaminen jää varmaan vähän vähemmälle lomalla. Instagramiin ja snäppiin tulee varmaan tasaisesti jotakin.

Instagram: @endorfiinikoukussa
Snapchat: @elinamie